Hiljattain valtamedioissa ja myös Magneettimediassa uutisoitiin, kuinka Yhdysvaltojen korruptoitunut sionistipresidentti Donald Trump salamurhautti Irakissa Bagdadin lentokentällä Lähi-idän ansioituneimman antisionistin, kenraali Qassim Suleimanin ohjusiskulla, jonka vaikutuksesta kenraali sai marttyyrin viitan maanpäälliselle muistolleen. Tästä johtuen Iran joutui tekemään vastaiskun ohjuksilla Yhdysvaltojen tukikohtiin Irakissa, mutta tarkoituksella niin kirurgisesti, että vahinkoa ei juuri tullut. Huolimatta Yhdysvaltojen edellä mainituista terroriteoista, Suomen ”tasavallan” presidentti Sauli Niinistö tuomitsi juuri Iranin suvereniteettiaan puolustavat iskut.
suomi - sivu 5/5
Globalistipyrkkyri Ahtisaaren perustaman ja juutalaisen talousrikollisen George Sorosin rahoittaman painostusjärjestön CMI:n johtoon siirtyy Alexander Stubb. Ahtisaari siirtyy pois CMI:n puheenjohtajan paikalta, mutta vanha globalistilobbaaja ei aio jättäytyä pois järjestöstä. Tulevaisuudessa hän tulee toimimaan järjestössä ”neuvonantajana”, ”asiantuntijana” ja hänellä tulee olemaan oma henkilökunta ja toimisto jatkossa. Ahtisaaren osasyy siirtymiseen ”sivuun” onkin hänen vanha ikänsä ja haluun […]
”Olen useaan otteeseen parin viime vuoden aikana tässäkin salissa todennut, että EY-jäsenyys tulee merkitsemään dramaattista muutosta suomalaisessa oikeusjärjestelmässä.”
”Olen täysin vakuuttunut siitä, että suomalaisissa mamutusmokutuksen vastustajien joukossa on suuri määrä susia lampaiden vaatteissa. Mädättäjiä. Pettureita. Mukaoppositiota.”
Israelin sijoittajat ovat valmiita antamaan Suomen hallitukselle lahjoituksia ja lainaa ”erittäin edullisin ehdoin”. Vastineeksi velasta Suomen kulttuuria luvataan viedä ”kansainvälisempään” suuntaan.
Globaali keskilämpötila ei ole lineaarisella trendillä mitattuna muuttunut 18 vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Globaali lämpeneminen on siis edelleen pitkähköllä tauolla. Vai onko se peräti loppunut?
Lauri Törni eli Larry Thorne eli ja kuoli kuin sotilas. Hän taisteli aggressiivista kommunismia vastaan koko elämänsä. Hän saavutti kapteenin arvon kolmessa eri armeijassa. Siinäpä meille jälkipolville mietittävää.
Tässä maassa jankutetaan julkisesti jargonia, jonka mukaan ”Suomi on oikeusvaltio”. Näin silti, vaikka tuo väite ei oikein pidä paikkaansa. Suomi on oikeusvaltiona samaa luokkaa, kuin edesmennyt Saksan demokraattinen tasavalta – eli tutummin DDR. Tuo asia tulee normivirtaselle varsin selväksi viimeistään silloin, kun hän törmää henkilökohtaisella tasolla suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja joutuu väärälle puolelle leivätöntä pöytää selaisessa tilanteessa, joka […]
Valtaa pitävät puolueet liittivät valheiden, salailun ja vääristellyn propagandan avulla Suomen 19 vuotta sitten Euroopan unioniin. Tapahtui kansallinen onnettomuus, suurin maailmansodan jälkeen. Menetimme Eu:n jäsenenä itsenäisyytemme ja itsemääräämisoikeutemme.
Opetusneuvos, res. majuri Erkki Hautamäki on kirjoittanut kiinnostavan kirjan, Suomi myrskyn silmässä. Se tuo viime sotien ajalta esille asioita, joita ei ole tiedetty tai joista on vaiettu tai joista ei haluta kertoa mitään. Kirja muuttaa merkittävästi viime sotien historiankirjoitusta.
Joulukuussa 2012 löytyi vantaalaisesta asunnosta teräaseella surmattuina kaksi naista. Tekijäksi paljastui nopeasti alle 30-vuotias mies, joka oli tappanut äitinsä ja naisystävänsä. Ilmeni myös, että hän oli aiemmin yrittänyt tappaa miehen puukolla. Juttu katosi iltapäivälehtien otsikoista parissa päivässä, vaikka poliisin mukaan murhat oli tehty erittäin raa’asti, ja tekijä mitä ilmeisimmin on ympäristölleen pysyvästi erittäin vaarallinen.
Opetusneuvos, res. majuri Erkki Hautamäki on kirjoittanut kiinnostavan kirjan, Suomi myrskyn silmässä. Se tuo viime sotien ajalta esille asioita, joita ei ole tiedetty, joista on vaiettu tai joista ei haluta kertoa mitään. Kirja muuttaa merkittävästi viime sotien historiankirjoitusta. Suomi myrskyn silmässä ilmestyi ensin ruotsiksi, Finland i stormens öga – nimellä. Kirja perustuu pitkälle marsalkka Mannerheimin […]
Puolustusvoimien alasajo merkitsee puolustuskyvytöntä Suomea.
Voiko Suomi todella olla samaan aikaan sekä itsenäinen tasavalta että EU:n jäsen?
Presidentin valtaoikeuksien kaventaminen tarkoittaa myös kansan vallan kaventamista. Entä kuka kontrolloi hallitusta?