Virallinen Suomi on julistanut sodan Venäjää vastaan tunnetuin menetelmin, ja siten se on syössyt maansa ja kansalaistensa päälle kirouksen. Suomen poliittiset valtaapitävät manaavat Venäjän häviötä, eivätkä ymmärrä, että Yhdysvaltojen johtama läntinen liittouma aloitti myös Ukrainan sodan, kun sitä vastoin Venäjä on käyttänyt, ja edelleen käyttää voimaa sodan lopettamiseksi. On aivan turha tuudittautua hädän hetkellä Yhdysvaltojen apuun. Nimittäin Yhdysvaltojen huomatessa ettei se saavuta päämääräänsä Venäjän suhteen, se tekee päätöksen Suomen jättämisestä kuin nallen kalliolle.
suomi - sivu 3/6
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on saavuttanut 8. helmikuuta yhteisymmärryksen siitä, kuinka Suomen NATO-lainsäädännön aikataulu toteutetaan.
Esitämme jäljempänä Vapauden liiton kirjoituksen turveohjelmasta
Kun politiikkaa muuttui vihaksi – Suomen valtioeliitti tekee ”veriuskonnon rituaaleja NATO-toteemin ympärillä”. Käsikirjoittaja ja dramaturgi Jussi Parviainen kritisoi aikamme poliittista ilmapiiriä uudessa haastattelusarjassa ”Jussi Parviaisen sota ja rauha”.
Esitämme poimintoja The Unz Review –sivustolta, jossa analyytikko Mike Whitnew syyttää Washingtonia Ukrainan sosiaalisen ja teknisen infrastruktuurin romauttamisesta, minkä seurauksena maata ei voida enää asuttaa hyisen talven keskellä.
Suomi ja Ruotsi ovat valmistautumassa vauhdilla sotaan Venäjää vastaan, osana eskaloituvaa kolmatta maailmansotaa. Mitään järjellistä syytä sodalle Venäjää vastaan ei ole olemassa, sillä itäinen suurvalta ei ole uhannut, eikä osoittanut aggressiota Suomea kohtaan, puhumattakaan muista Pohjoismaista tai esim. länsivaltoja kohtaan yleensä.
The Grayzone -julkaisun yksinoikeudella haltuunsa saaman sisäpiirin asiakirjojen ja kirjeenvaihdon mukaan Krimin sillan räjäyttäminen oli Britannian tiedustelupalvelun suunnitelma.
Nord Stream kaasuputkien räjäyttäminen oli lähtölaukaukset kolmannelle maailmansodalle, jonka tarkoituksena on lujittaa Israelin, Euroopan ja Yhdysvaltojen muodostamaa Maailmanhallitusta ts. juutalaismafian eli Siionin viisaiden maailmanvaltaa. Juutalaismafian hallinnassa oleva Washington pyrkii kaasuputkien räjäyttämisen avulla alistamaan Saksan ja samalla osan muutakin Eurooppaa yhä tiukemmin valtaansa.
Referoimme ja kokoamme jäljempänä tietyiltä osin Mauno Saaren blogikirjoitusta Facebookin päivityksiä, jossa muiden muassa käsitellään nykyisen poliittisen koneiston rappeutuneisuutta Washingtonin ja Brysselin etujen valvojina sekä sodan julistajana Venäjää vastaan.
Länsimaisista juutalaismafian kontrolloimista ajatushautomoista syntyy vaarallisia älyttömyyksiä, jotka viitoittavat tietä Washingtonille kohti lopullista ydinaseellista Harmageddonia. Tällaiseen tuhoon on johtamassa Yhdysvaltojen ja tiettyjen muiden länsivaltojen, kuten Suomen, hybridisota Moskovaa vastaan.
Suomea ollaan tällä hetkellä ajamassa täysin kestämättömään asemaan. Maatamme ollaan viemässä NATOon ja enää Turkin ja Unkarin kaltaisten maiden johtajien järki voi tämän hulluuden estää.
Janne Rysky Riiheläinen kirjoittaa 9.8.2022 julkaistussa YLE-kolumnissaan, että ensi talvena sähkölaskujen ja ruokakaupan kuittien loppusummat saattavat nousta hurjan korkealle. Mutta Riiheläisen mukaan kyseinen koettelemus on sen arvoista, sillä maksetaanhan siitä vapauden ja demokratian hintaa.
Riiheläinen yrittää myös pukea länsiliittouman eli transatlanttisen koalition maailman valtapyrkimykset, jotka kulminoituvat nyt Ukrainassa, jopa nostalgisen kansallisromanttisuuden ja siihen verhoutuvan isänmaallisuuden viittaan.
Israelissa perustettiin viime vuonna Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuskomissio, jonka komissaariksi valittiin YK:n virkailija Milon Kothari. YK:n alaisuudessa toimiva komissio on tutkinut palestiinalaisalueilla tapahtuneita raakuuksia ja mahdollisia rikoksia ihmisyyttä vastaan esimerkiksi Israelin ja aseistettujen sotilasosastojen 11 päivää kestäneen Gazan sodan jälkeen. Esitämme myös muita huomioita juutalaismafian median kautta saatuun valtaan ja kansainväliseen hegemoniaan liittyen.
Ruotsin puolustusvoimat aloittavat ukrainalaisten sotilaskoulutuksen Isossa-Britanniassa. Ruotsi lähettää kouluttajiksi noin 120 henkilöä, mutta enimmillään toiminta on kattava 60 ruotsalaista Britanniassa samaan aikaan.
Venäjä ei ole uhka Suomelle, vaan mahdollisuus. Mutta Suomi voi muodostaa uhan Venäjälle, jos Suomen NATO-jäsenyyshakemus ratifioidaan. Suomen rikollinen poliittinen johtajisto polttaa urakalla siltoja Venäjälle.








