(17 arviota, keskiarvo: 4,24 / 5 tähteä 5)
Ladataan... 3431 Näyttökerrat 6 Kommenttia
”Holokausti kulkee geeneissä” – korvausmaksuja vielä sukupolvien ajan?
(17 arviota, keskiarvo: 4,24 / 5 tähteä 5)Ladataan...The Guardian –lehti kirjoittaa, että ”holokaustin” kokemukset ovat siirtyneet juutalaisten geeneihin. 1940-luvun jälkeen maailmaan on syntynyt siis lukuisia uusia sukupolvia ”Hitlerin uhreja” ja ”holokaustiselviytyjiä”.
The Guardian toteaa, että aiheesta on tehty tutkimuksia New Yorkin Mount Sinai –sairaalassa. Lehti jätti kuitenkin kertomatta, että kyseessä on juutalainen sairaala, jonka perusti Sampson Simson –niminen juutalainen aktivisti. Itse tutkimuksen teki puolestaan juutalainen Rachel Yehuda yhdessä 32 toisen maailmansodan aikana Euroopassa eläneen juutalaisen ja näiden jälkeläisten kanssa. The Guardian ei tietenkään kyseenalaista ”tutkimuksen” objektiivisuutta.
Toinen maailmansota oli traumatisoiva tapahtuma kaikille Euroopassa asuneille ja heidän jälkeläisilleen. Esimerkiksi Yhdysvaltojen juutalainen valtiovarainministeri Henry Morgenthau tuhosi miljoonien saksalaissiviilien elämän järjestämällä keinotekoisen nälänhädän. Tämä oli yksi sodan suurimmista tragedioista. Mount Sinai –sairaala ja valtamedia keskittyvät kuitenkin ainoastaan juutalaisten kokemuksiin ja ruokkivat näin vanhaa myyttiä ”holokaustista” ja juutalaisten ainutlaatuisuudesta.
Sadistisia tarinoita ja tappofilmejä
”Holokausti” näkyy ”tutkimuksen” mukaan muun muassa sellaisten juutalaisten perimässä, joiden vanhemmat joutuivat piilottelemaan (!) sodan aikana. Liittoutuneiden terroripommitukset ja ydiniskut eivät ole Mount Sinain henkilökunnan mukaan mitään sen rinnalla, että jotkut työleirejä vältelleet juutalaiset joutuivat pakoilemaan saksalaista poliisia.
Jo muutamaa viikkoa aiemmin The Guardian haastatteli juutalaisaktivisti Dan Glassia, joka väittää olevansa perinnöllisen holokaustin uhri. Glassin oman kertomuksen perusteella hänen kuitenkin tulisi syyttää mielenterveysongelmistaan sukulaisiaan, jotka ”kertoivat jatkuvasti holokaustitarinoita”, kun hän oli lapsi:
”Isäni paasasi aiheesta päivittäin […] eräänä päivänä jouduin sanomaan hänelle: ’Isä, en voi puhua tästä aiheesta enää.’ Isälläni oli kokonaisen seinän peittävä hylly täynnä holokaustia käsitteleviä kirjoja – se oli ainut aihe, josta hän ylipäätään tahtoi puhua, mutta minusta se oli tuskallista.”
The Guardian haastatteli myös Ken Feinstein –nimistä juutalaisaktivistia, jonka ”holokaustista selvinnyt” opettaja pakotti pienet koululaiset katsomaan sodanaikaisia videoita kuolleista raadoista. Feinsteinin opettaja tietysti väitti, että ruumiit olivat peräisin Hitlerin kaasukammioista. Mikäli oppilaat eivät tahtoneet katsoa kuolleiden kuvia, psykoottinen opettaja karjui: ”Teillä ei ole oikeutta sulkea silmiänne! Minä jouduin hautaamaan perheeni!”
Fantasiatarinat kaasukammioista ovat varmasti karmaisevia pienten lasten mielestä, mutta vanhempiensa sijaan Glass syyttää ongelmistaan koko muuta maailmaa. Hänen mielestään ”holokaustin traumoja” vastaan täytyy alkaa taistelemaan ”positiivisin keinoin”. Julkista rahaa tarvitaan juutalaisten terveyspalveluihin, maahanmuuttopolitiikasta on tehtävä kaikkialla Euroopassa liberaalimpaa ja kansallismielisten puolueiden toimintaa on vaikeutettava lakimuutoksilla, Glass luettelee.
Vaikka niin sanotulle holokaustille eli juutalaisten järjestelmälliselle kansanmurhalle kaasukammioissa ei ole lainkaan tieteellisiä todisteita, on todennäköistä, että vanhempien veriset kauhutarinat vaikuttavat lasten mielenterveyteen. Viime vuosikymmeninä juutalaiset ovat kertoneet julkisuudessa kauhutarinoita paitsi kaasukammioista niin myös sähkökylvyistä, kalkkijunista, atomipommeista, saippuatehtaista, paineilmavasaroista ja verenmyrkytysasemista, joilla ”holokausti” toteutettiin.
Valheellisia ”muistoja”
Kuten Helsingin Sanomat on uutisoinut hiljattain, esimerkiksi media synnyttää ihmisten mielessä valheellisia muistoja asioista, joita he eivät todellisuudessa ole kokeneet. Toisen maailmansodan aikana (ja jopa sitä ennen) alkaneet huhupuheet, sotapropaganda ja viihdeteollisuus ovat luoneet miljoonille ihmisille ”muistoja” asioista, joita ei todellisuudessa edes tapahtunut. Monet juutalaiset väittävät esimerkiksi edelleen, että heidän sukulaisistaan tehtiin saippuaa.
Auschwitzin kokenut kommunistivanki Bruno Baum jopa ylpeili avoimesti 1945 neuvostosanomalehdessä 1945 (Deutsche Volkszeitung, Neuvostoliiton lehti miehitetyssä itäisessä Saksassa, 31.7.1945): ”Me [saksalaiset kommunistivangit] kehitimme puolalaistovereidemme kanssa Auschwitz-propagandan, joka leviää nyt kaikkialla maailmassa.”
Sodan jälkeen juutalaisten lobbausjärjestöjen ja länsimaisen viihdeteollisuuden lisäksi holokaustimyyttiä ovat ylläpitäneet esimerkiksi liittoutuneiden miehittämän Saksan viranomaiset poliittisista syistä. Kuten muun muassa Germar Rudolf, Wilhelm Stäglich ja Regina Dahl ovat osoittaneet, holokaustioikeudenkäyntien yhteydessä syyttäjälaitos on tehnyt tiivistä yhteistyötä sionististen lobbausjärjestöjen kanssa.
Todistajille on esimerkiksi ennen oikeudenkäyntejä näytetty valokuvia upseereista, joille lobbaajat ovat halunneet kovat tuomiot. Todistajia valmennettiin intensiivisesti, jotta he pystyivät oikeudenkäynnissä kertomaan poliittisesti korrektin tarinan sodasta sen sijaan, että he olisivat puhuneet todellisista kokemuksistaan.
Miljardibisnes
The Guardianin haastatteleman Dan Glassin kaltaiset yksityishenkilöt eivät suinkaan ole ainoita, jotka ovat vaatineet ilmaista rahaa toisen maailmansodan vuoksi. Eri puolilla maailmaa toimii juutalaisia painostusjärjestöjä, jotka ovat erikoistuneet esimerkiksi pankkien ja kokonaisten valtioiden kiristämiseen. Näistä ehkä tunnetuin, Claims Conference (CC), on joutunut vuosia kestäneen kohun keskiöön sen jälkeen, kun järjestön sisällä juutalaiset ovat huijanneet toisiltaan jopa kymmeniämiljoonia dollareita.
Viime vuonna juutalaiset saivat CC:n kautta 760 000 000 dollaria ilmaista rahaa Euroopan veronmaksajilta. Tänä vuonna summa nousee CC:n arvioiden mukaan 900 000 000 dollariin toistakymmentä vuotta jatkuneesta petosvyyhdistä huolimatta. World Jewish Congressin pitkäaikainen johtaja Nahum Goldmann myönsi jo vuonna 1976:
”Ilman saksalaisia korvausrahoja Israelissa olisi vain murto-osa sen nykyisestä infrastruktuurista. Kaikki Israelin junat ovat saksalaisia. Laivat ovat saksalaisia. Sähköverkko on saksalainen ja niin on myös suuri osa koko maamme teollisuudesta […] puhumattakaan rahoista, joita saksalaiset maksavat yksittäisille [toisen maailmansodan juutalaisille] selviytyjille.”
Israelin johtoa ei tunnu hävettävän, että koko maa on rakennettu saksalaisilta kiristetyn ilmaisen rahan varaan. Tässä kuussa juutalaisvaltion diplomaatti Adi Farjon nimittäin totesi suoraan, että ”on Israelin eduksi”, että ”saksalaiset tuntevat jatkossakin kollektiivista syyllisyyttä holokaustista”. Farjon kertoi toimittajille, ettei Israel todellakaan halua ”normalisoida” välejään Saksan kanssa, sillä syyllistämiseen perustava hyväksikäyttösuhde on juutalaisvaltiolle paljon tuottoisampi.
Haaretzin mukaan Israelin ulkoministeriö nolostui kommentista ja yritti ensin valehdella, ettei diplomaatti todellisuudessa sanonut niin. Ylimielisyyttä ja valehtelua – niistä holokaustilobby on tehty. Juutalaiset eivät Haaretzin mukaan tahdo tällä hetkellä suututtaa Saksaa, koska maa on ollut Israelin tärkein liittolainen taistelussa sionisminvastaisia tuoteboikottikampanjoita vastaan.
Toivo ei ole menetetty
Mielipiteidensä vuoksi usein vangittu ranskalainen historiantutkija Vincent Reynouard julkaisi hiljattain uuden videon, jossa hän selittää, kuinka saksalainen yhteiskunta on tukahduttanut objektiivisen holokaustikeskustelun poliittisista syistä.
Reynouard on itsekin joutunut tänä vuonna pakoilemaan poliisia, sillä hän sai jälleen uuden vankeustuomion kyseenalaistettuaan poliittisesti korrektin tarinan toisen maailmansodan tapahtumista.
Video: Englanninkielinen tekstitys saatavilla Captions-valikosta.
Reynouardin mukaan holokaustin käyttäminen poliittisena lyömäaseena ja kiristyskeinona voi jatkua edelleen siksi, että toisen maailmansodan loputtua liittoutuneet tekivät ennennäkemättömän poliittisen puhdistuksen saksalaisessa yhteiskunnassa. Pidätykset, epäoikeudenmukaiset oikeudenkäynnit (joita käsittelimme jo yllä) ja mielipideterrori tähtäsivät kaiken saksalaisen kansallismielisyyden hävittämiseen. Saksalaisista tehtiin nöyriä ja itseään inhoavia orjia, jotka ovat valmiit pettämään mieluummin toisensa kuin pahoittamaan esimerkiksi israelilaisten mielen.
Reynouard kuitenkin muistuttaa, että taistelu ei ole ohi. Videollaan hän esittelee muun muassa 1940-luvun kuulustelupöytäkirjoja, joissa aikalaiset kertovat kuinka hyvää huolta keskitys- ja työleirien vangeista pidettiin senkin jälkeen, kun liittoutuneet olivat tuhonneet suuren osan huoltoreiteistä pommittamalla Saksan siviili-infrastruktuuria.
Reynouard siteeraa myös todistajaa, joka kertoi, että sodan loppuvaiheessa leirivangeille varattiin kaksinkertainen määrä lavantautilääkettä verrattuna Waffen SS –eliittisotilaisiin. Vaikka valtavirtahistoria tekee kaikkensa piilottaakseen nolostuttavia historiallisia asiakirjoja, revisionistit löytävät jatkuvasti uusia tiedonmurusia, joita julkaisemalla länsimaiden suurin katastrofi – holokaustivalhe – voidaan murtaa.
Poliittinen eliitti on huomannut tämän, mikä on johtanut entistä epätoivoisempiin yrityksiin sensuroida historiaa. Washington Post kertoi kuukausi sitten, että Romania joutui jo toisen kerran (!) kieltämään kriittisen holokaustitutkimuksen. Romaniassa voi joutua jopa kolmeksi vuodeksi vankilaan, jos ei usko, että Hitler murhautti ihmisiä järjestelmällisesti kaasukammioissa.
Washinton Postin mukaan ensimmäinen holokaustin epäilemisen kieltävä laki säädettiin Romaniassa jo yli kymmenen vuotta sitten. Ongelma kuitenkin oli, että juutalaisten mielestä romanialaiset eivät tunteneet tarpeeksi henkilökohtaista syyllisyyttä ”holokaustista”, minkä vuoksi lakia täytyi ”tarkentaa”. Uuden lain tarkoitus onkin sitoa Romania samanlaiseen henkilökohtaiseen syyllistämiseen perustuvaan alistussuhteeseen, josta Saksa on kärsinyt jo kymmeniä vuosia.
Arvi Pihkala
Lue myös:
Auschwitz-päällikön ”tunnustus” on väärennös
Video: 86-vuotias rouva kumoaa holokaustimyytin Saksan televisiossa
Holokausti on huijaus
Kriittistä holokaustitutkimusta: ihmisrasvan kerääminen polttokuopista
Kriittistä holokaustitutkimusta: Mengelen kokeet Auschwitzissa
Eliitin Auschwitz-juhla lähestyy
Video: holokaustikriittisyys auttoi juutalaista löytämään ”murhatut” sukulaiset
Ilse Koch ei ollut ihmishirviö
”Holokausti” ja Euroopan politiikka – kaksi tärkeää videota
Ukrainan kansanmurhan muistelu loukkaa juutalaisjärjestöä
Tämä ohjelma saksalaisten sotilaiden kirjeistä kotiin on hyvin informatiivinen:
http://mk.christogenea.org/podcasts/german-soldiers-soviet-union-letters-east-sword-brethren-may-26th-2012
Neuvostoliitto ja kommunismi ovat Talmudin toteuttamista. Ukraina on aina olut N-liiton ja koko Euroopan vilja-aitta. Ihmisiä pidettiin koko ajan nälässä ja kurjuudessa ja viljat rosvottiin juutalaisten orjavoutien toimesta. Koko Neuvostoliitossa vallitsi hirvittävä kurjuus. Ihmisiä kohdeltiin huonommin kuin eläimiä ja he elivät saastassa.
Mutta juutalaiset asuivat hyvin. Jokaisella juutalaisella oli etuoikeuksia. Kaikki olivat järjestään paremmissa asemissa muihin nähden. Työläisten ja talonpoikien paratiisissa juutalaiset eivät tehneet oikeaa työtä (esityksen lähteen mukaan), vaan olivat päällepäsmäreitä. Ei ihme, että Lännen medioissa kommunismia ylistettiin tai aina mainostettiin ja vastoinkäymisistä tihkuneita tietoja seliteltiin parhain päin. Hitlerin Saksassa sen sijaan väitettiib tapahtuvat juutalaisvainoja ja julmuuksia rauhankin aikana. Tämä oli tietenkin valhetta.
Sisällissodan aikana kommunismi oli täydellisesti juutalaisjohdossa. Komissaarit olivat juutalaisia ja koko kansainkomissariaatti. Heti punaosapuoli ryhtyi tekemään sanoinkuvaamattomia julmuuksia. Massatuhonnat alkoivat. Mitä mielipuolisimpia raakuuksia tehtiin sitten sodan aikana ja rauhan tultua ympäri valtakuntaa. Esim. Baltiassa. Tietenkin vain ei-juutalaisille. Jo Henry Ford toteaa Neuvosto-Venäjän olleen juutalainen ja Talmudin oppien mukaan ei vain tavanomainen diktatuuri, vaan todella saatanallinen, ihmisten kärsimykset tavoitteena. Mutta se ei ollut vielä mitään siihen verrattuna, mitä oli tulossa.
Kun NKVD joutui pakenemaan saksalaisia, se järjesti suuret murhaorgiat kaikkialla. Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja muilla reuna-alueilla kaikki poliittiset vangit murhattiin ja paljon paikallista väestöä. Goyimeille, niin paikallisille kuin saksalaisillekin osoitettiin samaa hirvittävää juutalaista vihaa ei-juutalaisia kohtaan: vangeille oli tehty mitä hirvittävimpiä raakuuksia. Heitä oli silvottu mitä julmimmmin ja hakattu tunnistamattomiksi. Raskaita naisia roikkui hirressä niin pää alaspäin kuin normaaliasennossa. Ihmisiä oli naulattu puihin ja seiniin. Tällaiseen taitaa kyetä vain juutalainen tai juutalaisen villitsemä ihmispeto. Saksalaiset törmäsivät valtaviin ruumisröykkiöihin.
Saksan eliitti yritti huijjata ihmisiä näyttämällä näitä ruumispinoja ja väittää niitä saksalaisten ja ukrainalaisten murhaamiksi juutalaisiksi! Historioitsijat paljastivat petoksen ja kaikki valokuvat 2000-luvu alun ns. Wehrmacht-näyttelyssä oli laitettava uusiksi. Saksalaiset rankaisivat jakamalla oikeutta rikollisille puoluekoneiston ja NKVD:n jäsenille ja partisaanirikollisille, Siinä kaikki. Kuitenkin kaikki puhuvat vain olemattomista juutalaismurhista. Saksassa ei ole sallittua kiistää väärennettyjä Einsatz-raportteja, joissa puhutaan eliminoiduista partisaaneista ”juutalaisina”. Näin on pakotettu kansalaiset monessa maassa valehtelemaan juutalaisten joukkotuhontaa tapahtuneen miehitysalueilla, vaikka todellisuudessaa juutalaiset olivat murhanneet ja tehneet raakuuksia päälle muutamassa päivässä 1941 lähes kahdellesadalle tuhannelle ei-juutalaiselle vainajalle ja miljoonille ja taas miljoonille ennen sotaa ja sodan aikana ja sen jälkeen.
Tänään näin Ilkka-lehdessä uutisen uudesta elokuvatsa ”Kätilö”. Suyomessa muka ”natsuiyhteistyö” on tabu ja vaikea aihe. Etenkin naisilla muka on jotain hävettävää ja siksi mitään tarinoita ei löydy. Ilmeisesti todellisuudessa ei tahdo löytyä millään haluttua muistitietoa. Elokuvassa ilmeisesti esitetään myös juutalaistyylisiä keskitysleirijuttuja Ukrainasta. Ilmeisesti (lehden mukaan) Babi jarista, vaikka siis Babi Jarissa ei tapahtunut oikeasti mitään eikä Kiovassakaan mitään rikollista saksalaisten taholta. Elokuvan tekijät väittävät myös Lapissa suomalaisten ja saksalaisten taholta tapahtuneen yhtä ja toista. He väittävät tuntevansa erityistä vatsuuta kertoessaan historiasta. Ilmeisesti tämä tarkoittaa todellisuudessa sitä, että he vastaavat juutalaisille siitä, että elokuva on heidän kauhistuttavien valheidensa mukainen ja siis johtaa ihmisiä harhaan 100%. Rikolline hanke siis täydellisesti.
Saksalaisten kirjeissä siis ilmenee bolshevismin hirveys ja juutalaisuus. Myös vakaumus taistelun oikeutuksesta ja siunailut siitä, että sodalla estettiin tällaisen eteneminen länteen. No oikeastihan kommunismi voitti Lännen ja Wehrmacjton rapparikenraalien avulla. Länsi-Eurooppa tosin säästyi toistaiseksi kaikkein kauheimmilta asioilta.
Suuri sota sodittin juuri kansallissosialismin ja fasismin tuhoamiseksi ja koko maailman saattamiseksi juutalaisen tyrannian valtaan.
Mainituista Wehrmacht-näyttelystä ja Talmud-Neuvostoliiton murhaorgioista, osa 1/2
Mainituista Talmud-Neuvostoliiton murhaorgioista ja Wehrmacht-näyttelystä pari tekstiä suomeksi (julkaistu entisellä blogillani 18.3.2010):
A. Mark Weberin (Institute of Historical Review) esitys lyhennettynä käännöksenä, Journal for Historical Review 5-6/1999:
http://www.ihr.org/jhr/v18/v18n5p-6_Weber.htm
Saksassa 1995-1999 kiertänyttä, Saksan armeijan väitetyistä kauhuteoista kertovaa näyttelyä ja sen kymmeniä väärennettyjä tai väärässä valossa esitettyjä valokuvia ja nämä vääristelyt paljastaneita kahta historioitsijaa (toinen puolalainen, toinen unkarilainen) koskevassa esityksessään Weber toteaa mm. seuraavaa:
”Erityisen tärkeä tässä prosessissa oli Varsovan Saksan historian instituutissa työskentelevän nuoren puolalaisen historioitsija Bogdan Musialin rooli. Arvovaltaisessa müncheniläisessä historiallisessa aikakauslehdessä Vierteljahreshefte für Zeitgeschichte julkaistussa artikkelissaan hän osoitti, että jotkut näyttelyn kaikkein hirvittävimmistä valokuvista, joiden väitettiin kuvaavan Saksan armeija suorittamia juutalaisten tappamisia, esittivät itse asiassa Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin (NKVD:n) suorittamien joukkomurhien uhreja.
”Heti sen jälkeen kun Saksa oli kesäkuussa 1941 hyökännyt Neuvostoliittoon, neuvostoliittolaiset viranomaiset ampuivat summittaisesti monia tuhansia poliittisia vankeja ja hautasivat kiireesti ruumiit mataliin hautoihin tai pudottivat ne kaivojen kuiluihin. Näin Musial: ’Berian (salaisen poliisin päällikkö) määräys oli selvä: Yksikään kommunismin verivihollinen ei saa tulla saksalaisten pelastamaksi. Kymmeniä tuhansia ihmisiä teloitettiin ampumalla niskaan tai lyömällä lekoilla. Joissakin tapauksissa murhaajat heittivät käsikranaatteja onnettomien uhrien joukkoon, jotka oli koottu vankiloiden pihoihin. – – Rikosten tekijät kirjaimellisesti kahlasivat veressä.’ Lutskin kaupungissa esimerkiksi neuvostoliittolaiset tappoivat noin 2000 ihmistä.
”’Ennen pakoaan Lvivistä kesäkuun lopulla 1941’, kirjoitti Musial, ’neuvostoliittolaiset murhasivat noin 3000 – 4000 vankia, useimmat heistä Brygidkyn vankilassa. Uhrit olivat ukrainalaisia, puolalaisia ja juutalaisia, ja myös neuvostoliittolaisia ja jopa vangiksi otettuja saksalaisia sotilaita.’ Neuvostoliittolaisten vetäydyttyä Lvivin asukkaat menivät kaupungin päävankilaan etsimään kadonneita sukulaisiaan. ’Vankilan kellareista’, kertoo tri Musial, ’he löysivät ruumiskasoja. – – Vankilan pihasta he löysivät kaksi joukkohautaa.’
”Neuvostojoukkojen paettua Lvivistä tämän etnisesti kirjavan kaupungin ihmiset kostivat verisesti juutalaisille (jotka yleensä olivat olleet neuvostohallinnon kiihkeitä kannattajia). Monia ihmisiä kuoli tässä murhanhimoisen raivon purkauksessa. ’Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että saksalaiset olisivat provosoineet tämän pogromin’, Musial huomauttaa.
”Se, mitä tapahtui länsiukrainalaisessa Zloczowin kaupungissa (Galiciassa), oli tyypillistä monelle muullekin tämän alueen kaupungille. Puna-armeijan vuoden 1939 loppupuolella suorittaman valloituksen jälkeen neuvostoliittolaiset viranomaiset pidättivät siellä satoja ’kansanvihollisia’ ja kuljettivat heidät Siperiaan ja Kazakhstaniin. Kun sitten kesäkuun lopulla 1941 saksalaiset joukot lähestyivät kaupunkia, Neuvostoliiton turvallisuusjoukot kokosivat pikaisesti 700 muuta väitettyä neuvostovastaista Zloczowin asukasta ja tappoivat heidät viiden päivän aikana niskalaukauksilla. Ajettuaan puna-armeijan pois heinäkuun 1. päivänä 1941 saksalaiset joukot olivat mukana kaivamassa auki uhrien joukkohautoja.
”Joillekin tämän alueen paikoille, Musial huomauttaa, saksalaiset saapuivat juuri ajoissa pelastaakseen ihmisiä, joita oltiin tappamassa. ’Saksalaiset vapauttivat kaiken kaikkiaan noin 13 000 vankia.’ – –
”Kuten Musial selittää, puna-armeijan joukot löysivät itärintamalla kaatuneiden saksalaisten sotilaiden taskuista valokuvia, jotka kuvasivat neuvostoliittolaisten tappamien ukrainalaisten ja puolalaisten avattuja joukkohautoja. Joukossa oli joitakin vuonna 1944 kaatuneen aliupseeri Richard Worbsin Zloczowista ottamia valokuvia. Neuvostoviranomaiset julkaisivat sellaisia valokuvia todisteina saksalaisten julmuuksista. Näitä samoja valokuvia, väärässä valossa esitettyinä, Saksan armeijan rikoksia esittelevän näyttelyn järjestäjät olivat hankkineet näytettäviksi sadoille tuhansille herkkäuskoisille katsojille.
”Yhdessä näyttelyn valokuvassa näkyvät ruumiit, Musial selittää, olivat itse asiassa ukrainalaisia, jotka Neuvostoliiton salainen poliisi oli tappanut Borislavissa (Galiciassa Länsi-Ukrainassa). Kuvassa näkyvät saksalaiset sotilaat olivat auttaneet kaivamaan esiin ruumiita tunnistusta varten. Eräs toinen näyttelyn kuva muka esittää saksalaisten Kraljevossa (Serbiassa) lokakuussa 1941 suorittaman joukkomurhan uhreja. Todellisuudessa uhrit olivat Neuvostoliiton NKVD:n kesäkuun lopussa 1941 Lvivin vankilan pihalla tappamia ukrainalaisia ja puolalaisia uhreja. ’Uhrit olivat ukrainalaisia, puolalaisia, juutalaisia, venäläisiä ja saksalaisia sotavankeja’, sanoi tri Musial.”
B. Otteita Alfred M. de Zayasin kirjan ”The Wehrmacht War Crimes Bureau 1939-1945” luvusta 20, The Lviv Massacre (”Lvivin verilöyly”):
http://www.alfreddezayas.com/Chapbooks/Lembergmassacre.shtml
Alkuun selvennys: Lvivin verilöylyyn liittyy kolme erillistä tapahtumaa, joita ei tule sotkea toisiinsa. Ensiksi, saksalaisten lähestyessä Lviviä Neuvostoliiton NKVD surmasi Lvivin vankiloissa olevia ukrainalaisia ja puolalaisia poliittisia vankeja, etteivät nämä joutuisi saksalaisten käsiin. Toiseksi, tämän jälkeen, neuvostoliittolaisten poistuttua alueelta, ukrainalaiset ja puolalaiset siviilit löysivät Lvivin vankiloiden selleistä ja vankiloiden pihojen joukkohaudoista NKVD:n tappamien omaistensa ruumiit, ja tästä raivostuneina ukrainalaiset kostivat – koska he tiesivät NKVD:n olevan juutalaisten hallinnassa ja komennossa – tappamalla puolestaan alueen juutalaisia. Kolmanneksi, saksalaiset suorittivat omien tutkimustensa perusteella sitten omia kostotoimenpiteitään. de Zayasin kirjassa keskitytään näistä kohdista ensimmäiseen, kuten hän tekstinsä alussa tekee selväksi (syynä se, että hänen kirjansa käsittelee saksalaista sotarikosvirastoa, joka keskittyi tehtävänsä mukaisesti NKVD:n rikoksiin).
de Zayas kuvaa tapahtumia näin:
”Vuoden 1941 kesäkuun 30. päivän varhaisina tunteina Saksan 49. armeijakunnan 1. vuoristodivisioona valtasi puolalais-ukrainalaisen Lvivin kaupungin. Vastarintaa ei juuri ollut, sillä neuvostojoukot olivat jo luopuneet alueesta. 49. armeijakunnan tiedusteluosasto kommentoi samalta päivältä olevassa ensimmäisessä raportissaan: ’Erään rykmentti 800:n pataljoonan komentajan, majuri Heinzin, kertomuksen mukaan Lvivin vankiloista löytyi tuhansia brutaalisti murhattuja henkilöitä. 1. ja 4. vuoristodivisioona määrätään täten antamaan lehtimiesten ja valokuvaajien tehtäväksi selostaa näitä kauhutekoja. Armeijakunnan pääsotatuomari ja ulkoministeriön ja 17. armeijan ylimmän johdon yhdysupseeri on lähetetty Lviviin suorittamaan perusteelliset tutkimukset.’
”Saksalaiset tutkimukset eivät siis olleet lähtöisin virastosta (so. Wehrmachtin sotarikosvirastosta); uhrien määrä oli niin suuri, että kolme armeijan tuomaria aloitti välittömästi omat tutkimuksensa odottamatta erillisiä ohjeita Berliinistä: tuomari Hans Tomforde, 603. varuskunnan esikunta; tuomari Erich Wilke, 49. armeijakunta; ja tuomari Wilhelm Möller, 17. armeijan ylin johto. – –
”Saatuaan tietää joukkotappamisista tuomari Tomforde pyysi lääkintäupseeri tri Georg Saeltzerin kanssaan entiseen OGPU:n vankilaan, Brygidkyn vankilaan ja entiseen sotavankilaan, joka tunnettiin Samarstinovina. Hän kuulusteli joitakin todistajia ja laati esiraportin samana päivänä.
”Wilke, 49. armeijakunnan päätuomari, laati 1.7.1941 päivätyn raportin: ’OGPU:n vankilasta löydettyjen ruumiiden tutkimus osoitti, että tappamisia oli edeltänyt kidutus. – – Enemmistö uhreista on ukrainalaisia; loput ovat puolalaisia. Todistajat kertoivat myös, että tässä vankilassa oli ollut kaksi haavoittunutta saksalaista pilottia. Vankilasta löytyi Luftwaffen vyö ja pilotin lakki. Yhdestä joukkohaudasta löytyi myös Luftwaffen kypärä. Täytyy niin ollen olettaa, että nämä saksalaiset lentäjät ovat ruumiiden joukossa, joita ei voitu tunnistaa.’ – –
”Heinäkuun 6. päivänä (tuomari) Möller otti vastaan valaehtoisen todistuksen tri Saeltzeriltä, joka oli seurannut Tomfordea vankiloihin 30.6.1941:
”’Brygidkyn vankila – – paloi yhä. Siellä kohtasin erään nuoren ukrainalaisen, noin 24-vuotiaan – – Hän väitti, että 24 tuntia sitten, vähän ennen kuin hänet oli määrä teloittaa, hän onnistui pakenemaan vasemman siiven sellistä 3; hän opasti minua vankilan kellareiden kautta pohjakerrokseen ja toiseen kerrokseen. Ihmiset, jotka ryntäsivät sisään pääsisäänkäynnin kautta, valittivat ja vaikeroivat pyytäessään lupaa päästä näkemään omaisiaan, joiden kanssa he olivat olleet yhteydessä kaksi päivää aiemmin huutamalla vankilan ulkopuolelta. Löysimme – – neljästä ensimmäisestä kellarista huomattavan määrän ruumiita; ylin kerros ruumiita oli suhteellisen tuore ja kasan alimmat kerrokset olivat jo pitkälle mädäntyneitä. Neljännessä kellarissa ruumiit oli peitetty ohuella hiekkakerroksella. Ensimmäisestä pihasta löysimme useita vereen tahriintuneita paareja. Yksillä paareilla näimme miehen ruumiin; hänet oli tapettu ampumalla takaraivoon. – – Annoin määräyksen, että kellarit täytyy välittömästi tyhjentää, ja seuraavien kolmen päivän aikana 423 ruumista tuotiin piha-alueelle tunnistusta varten. Ruumiiden joukossa oli nuoria poikia, iältään 10-14-vuotiaita, ja nuoria naisia, iältään 18-20-vuotiaita, sekä vanhoja miehiä ja naisia – –
”’Sieltä jatkoin entiseen OGPU:n vankilaan – – Mursimme alempiin vankilan huoneisiin johtavan oven ja näimme siellä neljä ruumista portaiden juurella, heidän joukossaan eräs noin 20-vuotias nainen, joka oli nähtävästi ammuttu aivan viime hetkellä; ensimmäisessä suuressa huoneessa ruumiita oli pinottu noin huoneen puoliväliin asti. – – Pihassa oli kaksi maakasaa, joista pisti ruumiiden osia esiin. Sielläkin ruumiiden tunnistaminen aloitettiin välittömästi, ja ruumiit kannettiin pääpihaan. – –
”’Kaupungin pohjoisosassa olevassa sotavankilassa – – mätänemisen löyhkä oli niin voimakas ja ruumisvuorten alla oli niin paljon verta, että meidän oli pidettävä puolalaisia kaasunaamareita voidaksemme mennä kellariin suorittamaan tarvittavat tutkimukset. Nuoria naisia, miehiä ja vanhempia naisia oli pinottu kerros kerroksen päälle aina kattoon asti – – Kolmas ja neljäs kellari olivat vain kolmelta neljäsosalta täynnä. Yli 460 ruumista vietiin ulos näistä kellareista. Monissa ruumiissa oli merkkejä voimakkaasta kidutuksesta: käsien ja jalkojen silpomisista ja kahlehtimisista. Jäljellä olevien ruumiiden tunnistaminen lopetettiin komentajan määräyksestä, koska lämmön vuoksi ruumiiden mätäneminen oli jo pitkällä eikä niukasti puettujen ruumiiden tunnistaminen ollut mahdollista.’”
Mainituista Wehrmacht-näyttelystä ja Talmud-Neuvostoliiton murhaorgioista, osa 2/2
”Sotilassairaalasta löydettiin kolmen Luftwaffen jäsenen ruumiit. Tuomari Möller määräsi suoritettavaksi oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset kuolinsyiden toteamiseksi, ja tehtävä annettiin 17. armeijan patologille tri Herbert Siegmundille. OGPU:n vankilasta löydetyille neljälle muulle saksalaisen lentäjän ruumiille tehtiin myös oikeuslääketieteellinen tutkimus. 3.7.1941 tuomari Möller otti vastaan valaehtoisen todistuksen tri Siegmundilta, joka selosti, että kolme ensimmäistä sotilasta oli ammuttu kuoliaiksi sairasvuoteisiinsa. – – Neljän muun lentäjän ruumiiden tutkimus osoitti, etteivät he olleet aiemmin haavoittuneet. Kolme oli tapettu ampumalla pään läpi; neljännellä ei ollut päävammoja, mutta muu osa ruumiista oli niin pitkälle mädäntynyt, ettei ruumiinavauksesta katsottu olevan hyötyä.
”Upseeri, joka oli vastuussa tuhansien ruumiiden poistamisesta vankiloista ja niiden asianmukaisen hautauksen järjestämisestä, oli luutnantti Walter Lemmer. Tuomari Möllerille antamassaan valaehtoisessa todistuksessa, joka on päivätty 7.7.1941, hän totesi:
”’Illalla (1.7.1941) menin Brygidkyn vankilaan ja havaitsin, että selleistä oli jo tuotu pois huomattava määrä ruumiita ja viety piha-alueelle. Arvioin ruumiiden määräksi noin 200 – – Samana yönä järjestin 50 muun ruumiin hautaamisen. Ne vietiin ukrainalaiselle hautausmaalle ja haudattiin joukkohautaan. – – Seuraavan päivän aikana haudattiin noin 300 ruumista. – – Mutta kellarissa oli vielä lukemattomia ruumiita. Ne oli pinottu toinen toistensa päälle aina kattoon asti. Kellarin lattia täynnä verta. Poistamista ei voitu suorittaa siistillä tavalla, koska ruumiit olivat jo pitkälle mädäntyneitä. Kellariin ei ollut mahdollista mennä ilman happilaitteita. Kaupungin komentajan määräyksestä kalkkikloridia (lime chloride) kaadettiin ruumiiden päälle ja kellarin aukot muurattiin umpeen. Arvioin kellarissa vielä olevien ruumiiden määräksi noin tuhat. On mahdollista, että oli olemassa muitakin kellareita, joihin emme kyenneet menemään – –
”’Myöhään iltapäivällä 2.7.1941 aloitin NKVD:n vankilan tyhjentämisen. – – Arvioin, että pihalla oli noin 150 ruumista. – – Kellareissa oli myös ruumiita, jotka oli peitetty hiekalla. En osaa arvioida, kuinka monta. – – Sisäänkäyntikäytävät muurattiin umpeen Lvivin kaupungin komentajan määräyksestä. Pihalla olleet ruumiit vietiin ukrainalaiselle hautausmaalle haudattaviksi.
”’En ollut missään tekemisissä Samarstinovin vankilan tyhjentämisen kanssa, mutta kuulin, että kellarit – – olivat samalla tavalla täynnä ruumiita. – – Perjantaina 4.7.1941 menin paikallisen oikeustalon vankilaan. – – Vankilan johtajan mukaan pihalla oli joukkohauta. Itse näin noin 4 x 6 metrin suuruisen hautakummun. Johtaja kertoi minulle myös, että kellareissa oli paljon ruumiita.’
”Sen lisäksi, että saksalaiset tuomarit tallensivat pöytäkirjoihin monen muunkin saksalaisen upseerin ja lääkärin vakuuttavat todistajanlausunnot, he ottivat vastaan lukuisten ukrainalaisten ja puolalaisten todistajien valaehtoiset todistukset. 4.7.1941 Lvivin sairaalan kirurgisen osaston työntekijä Josef Pilichiewicz todisti tuomari Möllerin edessä, että 22.6. kaksi haavoittunutta saksalaista sotilasta oli tuotu sairaalaan; 29.6 neuvostoliittolaiset komissaarit Loginov ja Maslov olivat ampuneet heidät. Osaston vastaava johtaja, tri Czeslav Sadlinski, kertoi 4.7.1941, että hän oli hoitanut kolmea haavoittunutta saksalaista sotilasta luunmurtumien vuoksi; myöhemmin hän sai tietää, että komissaarit olivat tappaneet kaikki kolme. Sairaanhoitaja Sofia Gryglovna muisti, että hän oli tuonut teetä näille sotilaille ja että mainitut kaksi komissaaria häätivät hänet pois huoneesta ja sanoivat hänelle, että haavoittuneet saksalaiset ammutaan. Kaikki kolme todistajaa antoivat lausuntonsa valan sitomina.
”5.7.1941 tuomari Möller kuulusteli joukkomurhasta selviytynyttä ukrainalaista opettajaa Leo Fedorukia, joka puhui tulkin välityksellä: ’17.3.1941 NKVD:n jäsenet pidättivät minut koulussa. – – Ampumiset alkoivat vankilassa kaksi päivää sodan alkamisen jälkeen. – – Seuraavana yönä meidät vietiin kuulusteluhuoneeseen noin kello yksi tai kaksi aamulla. Kolme henkilöä istui pöydän ääressä, jonka päällä oli punainen pöytäliina. Yksi heistä oli luutnantti, toinen, siviilivaatteissa oleva henkilö oli vankilan syyttäjä. En kyennyt tunnistamaan kolmatta henkilöä, koska vain kynttilät valaisivat huonetta. Pöydällä oli lista, ja kunkin vangin oli kerrottava nimensä. Nämä kolme henkilöä päättivät sitten, kuka ammuttaisiin. Koska minun nimeni ei ollut oikein kirjoitettu listaan – – minut vietiin eristysselliin. – – Vain 12 henkilöä säilyi hengissä, kahdeksan miestä ja neljä naista.’
”Toinen ukrainalainen todistaja, Omelian Matla, todisti tuomari Möllerin edessä 6.7.1941: ’7.8.1940 NKVD:n jäsenet pidättivät minut kotoani niiden yhteyksien vuoksi, jotka minulla oli OUN:ään (Ukrainan Nationalistijärjestöön). – – Toisena päivänä sodan alkamisen jälkeen huomasin paljon liikettä vankilassa. – – Noin kello viisi tai kuusi aamulla sellini ovi avattiin ja seitsemän NKVD-miestä tuli sisään vankilan johtajan kanssa. – – Joku huusi: ’Maahan, huorat!’ Ja juuri sillä hetkellä ampuminen alkoi. Kaksitoista meistä sai välittömästi surmansa, kaksi haavoittui vakavasti, kolme – – ei ollut saanut osumaa. Selvisin verilöylystä, koska yksi uhreista kaatui minun päälleni. – – Sitten NKVD:n miehet ryntäsivät sellistä selliin ja ampuivat vangit. Kun viimeiset laukaukset oli ammuttu, nousin ylös. – – Yhtäkkiä kuulin heidän tulevan takaisin. Ryömin erään ruumiin alle ja levitin verta kasvoilleni. – – Miehet tulivat jälleen selliimme ja ampuivat vielä kolme kertaa. He jatkoivat sellistä selliin, ja sitten kuulin: ’Tulkaa nopeasti pihaan, autot ovat valmiina lähtöön.’ Pysyin hieman kauemmin sellissäni nähdäkseni, tulevatko NKVD:n miehet vielä.’
”8.7.1941 tuomari Möller otti vastaan valaehtoisen todistuksen ukrainalaiselta opettajalta Bohdan Kazaniwskyltä, jonka NKVD oli myös pidättänyt sen vuoksi, että hän kuului OUN:ään. Tulkin välityksellä Kazaniwsky kuvasi kokemuksiaan Brygidkyn vankilassa: ’Tiistaina 24.6.1941 NKVD:n miehet poistuivat tilapäisesti vankilasta. Murtauduimme ulos selleistämme ja yritimme paeta. Piha oli kuitenkin suljettu, emmekä kyenneet pääsemään ulos. Kun seisoimme pihalla, konekiväärit alkoivat tulittaa meitä. Lukuisat ihmiset haavoittuivat, ja toiset kuolivat. Sen vuoksi peräydyimme vankilaan. NKVD:n miehet palasivat ja pakottivat meistä noin 90 suureen selliin. – – Seuraavina päivinä henkilöitä kutsuttiin ulos, ja me sitten kuulimme ampumisia ja huutoja. Noista 90:stä vain 22 säilyi hengissä. Minun nimeäni oli itse asiassa huudettu, mutta en vastannut. 28.6. kuulimme paljon laukauksia. – – Hetken päästä havaitsimme, että siviilejä oli tullut vankilaan vapauttamaan meitä. NKVD:n miehet olivat jo jättäneet vankilan. Arvioin, että vankien määrä Brygidkyn vankilassa oli noin 10 000, joista 600-800 tuli ulos elävinä.’
”7.7.1941 puolalainen leski Josefa Soziada todisti tuomari Möllerin edessä: ’Maanantaina 30.6.1941 – – menin NKVD:n vankilaan, koska olin kuullut, että saksalaiset joukot ovat jo kaupungissa. Menin ensin pihaan, missä näin heti lukuisia ruumiita, mukana kolmen miehet ruumiit, jotka olivat tummuneet, ja erään naisen ruumiin, joka oli täysin alasti. – – Ikkunan läpi – – näin monta ruumista murhattuna erään pöydän päällä. – – Toisesta ikkunasta näin erään tytön ruumiin roikkuvan lampusta; hän oli noin 8-vuotias. Ruumis oli alasti, ja se oli hirtetty pyyhkeen avulla.’
”Samana päivänä puolalainen arkkitehti Ludwig Pisarek kertoi, että 29.6. hän oli mennyt NKVD:n vankilaan etsimään veljeään, joka oli pidätetty joulukuussa 1940: ’Neuvostoliittolaiset olivat jo luopuneet vankilasta, vaikka he eivät olleet vielä evakuoineet Lvivin kaupunkia. Astuin vankilan sisään ja katsoin yksittäisiin selleihin. Nämä olivat kauheuksien näyttämöitä. Sellit olivat täynnä ruumiita. Eräässä suuressa huoneessa, kooltaan 10 m x 5 m, näin ruumiita pinottuina noin 1,5 metrin korkeuteen.’
”Samoin 7.7.1941 ukrainalainen kotirouva Irene Loesch todisti, että hän oli mennyt samaan vankilaan 28.6. tai 29.6. etsimään äitiään, joka oli pidätetty noin kolme kuukautta aiemmin uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi: kreikkalaiskatolisen kirkon pastorin vaimona hän oli kysynyt eräältä seurakuntansa jäseneltä, miksei tämä käynyt kirkossa. ’Kun menin sisään vankilaan, näin heti kuolleita ihmisiä ensimmäisessä sellissä. Ruumiit olivat silvottuja. – – Näin erään naisen, jolta rinnat oli leikattu pois. – – Eräältä toiselta naiselta oli vatsa leikattu auki; hän oli ollut raskaana. – – Sitä ennen olin käynyt jo Samarstinovin vankilassa etsimässä äitiäni. Siellä saatoin vain nähdä ulkopuolelta erääseen huoneeseen, joka oli täynnä ruumiita kattoon asti.’
”Sen jälkeen kun saksalaiset tuomarit olivat kuulustelleet lukuisia muitakin puolalaisia ja ukrainalaisia, Möller laati 16.7.1941 raportin, jonka hän lähetti yhdessä kaikkien valaehtoisten todistusten alkuperäiskappaleiden kanssa sotarikosvirastolle. – –
”Eräs tärkeä ei-saksalainen järjestö, joka osallistui tutkimuksiin, oli Ukrainan Punainen Risti. 7.7.1941 se esitti vetoomuksen kaupungin saksalaiselle komentajalle: ’Yli 4000 ruumista on löytynyt Lvivin vankiloista. – – On tuskin mahdollista kuvata sitä tilaa, jossa ruumiit löydettiin. – – Täynnä ahdistusta ja tyrmistystä kaikkien niiden ukrainalaisten kohtalon vuoksi, jotka ovat edelleen vankiloissa ja keskitysleireissä kaikkialla Neuvostoliitossa, Ukrainan Punainen Risti pyytää, että koko sivistyneelle maailmalle tiedotetaan radion välityksellä näistä kauhuteoista.’ – –
”Vuonna 1954 USA:n edustajainhuone perusti kommunistisen aggression valiokunnan, puheenjohtajana wisconsislainen kongressin jäsen Charles Kersten. Münchenissä, New Yorkissa ja Chicagossa pidetyissä kuulusteluissa sadat todistajat todistivat monista asioista, myös NKVD:n suorittamista systemaattisista poliittisten vankien tappamisista. Komitean raportissa todetaan osaksi:
”’NKVD ja sen agentit ampuivat sodan ensi päivinä jokaisessa Länsi-Ukrainan kaupungissa kaikki poliittiset vangit muutamaa harvaa lukuun ottamatta, jotka pelastuivat kuin ihmeen kautta. Yksi heistä, Valentyna Nahirnyak, joka oli ollut yhteydessä Rivnen teatteriin, on antanut havainnollisen kuvauksen paostaan. Hän oli ollut eräässä sellissä seitsemän muun naisen kanssa. – – Joukko murhaajia tuli selliin ja ampui automaattiaseillaan ryhmään, kunnes nämä kaatuivat. Kolmea lukuun ottamatta kaikki kuolivat. Vähän myöhemmin eräs mies astui selliin ja iski pistimellä kaikkia näitä kolmea, mutta Valentyna Nahirnyakin haavat eivät vieläkään olleet kuolettavia, vaikka hän oli saanut kuusi luodinhaavaa ja kaksi pistimeniskua. Sama tapahtumasarja toistui, kun saksalaiset joukot etenivät itäiseen Ukrainaan. – – Kharkivissa yksi päävankiloista suljettiin ja sytytettiin palamaan ja samalla NKVD jäi vartioimaan ja estämään kaiken avun, kunnes sisäosat olivat tuhoutuneet ja kaikki vangit kuolleet. – –
”Ukrainalainen journalisti ja kirjailija Borys Lewytzkyi kirjoitti vuonna 1960: ’Neuvostoviranomaisten vastuu Lvivin vankiloissa suoritetuista murhista ja myös muissa Galician ja Ukrainan vankiloissa suoritetuista murhista on selvä ja suunnattoman suuri; on perusteita olettaa, että neuvostoliittolaisissa piireissä oli agitaattoreita, jotka tahtoivat panna syyn näistä julmuuksista Saksan miehitysjoukkojen ja Gestapon niskoille’.”
Juutalainen pankkieliitti loi kommunismin ja se oli sen väline koko ajan, kuten nyt on Venäjä ja Putin sekä Kiina ym. Kaikki sodat ovat olleet pitkän aikaa juutalaisten sotia, joissa heidän valtansa ja vaurautensa ovat vain kasvaneet. Kansanmurhat eri puolilla 200 vuoden aikana myös. Mitään holokaustia ei ollut. Ei mitään ei-juutalaisten raakuuksia. Sen sijaan juutalaisten palkkasoturit eli juutalaisten alistamat kansakunnat (N-liiton lisäksi Englanti, Ranska, USA, Puola, Tshekki, Serbia jne.) tekivät hirvittäviä raakuuksia ja massamurhia.
Solzhenitsyn sanoo, että valtava määrä juutalaisia muutti eri puolilta Venäjää Moskovaan 1920- ja 1930-luvuilla. Pian Moskovasta tuli juutalaisten kaupunki eli siellä oli todella paljon juutalaisia ja on ollut siitä lähtien. Yleensä joku muu perhe heitettiin pois asunnostaan, jotta juutalainen saaaoi tulla Moskovaan asumaan.
Saksalaisille tehtiin hirvittäviä raauuksia, ku heitä murhatiin ym. Vaikka Talmud-utopianvaltapiiri oli kyseessä, myös Länsi oli juutalaisten tiukassa komennossa ja myös sitä kautta oli murhaaminen jo lähtenyt käyntiin ennen sotia. Nyt tietenkin saksalaisia rangaistiin rajusti, koska he olivat rohjenneet olla juutalaisista riippumattomia. Juutalaisuuden mukaan ei-juutalaiset ovat olemassa vain juutalaisia varten ja saavat kovaa kohtelua silloinkin orjina. Muut tapetaan eli ne joita ei tarvita tai jotka joudutaan tappamaan.
Eli muut kansat olivat jo juutalaisten pauloissa ja täydessä johdatuksessa. Kuin typerät pikku apinat. Tänään otetaan maahanmuuttajia ja lyödään toisinajattelijat kuoliaaksi tai sairaalakuntoon. ”Vihapuhujat” ja muut, joista juutalaiset eivt pidä, heitetään pian vankilaan.
Tuli tässä yhtenä päivänä mieleen, kuinka Isoahon tekstejä aikoinaan luin ja Verkkomedian väen. Niissä väitettiin koko maailman muotifolioväen tavoin, että suurkorporaatioiden valta ja pienen omistusringin olisi ”fasismia”. Noilla Christogenean Mein Kampf-projektin sivuilla on kolmiosainen podcast-sarja aiheena juuri se, mitä on fasismi. Siinä tarkastellaan kommentoiden Mussolinin itsensä nimissä julkaistua fasismin aatteen esitystä. Valeoppositio ja moni tätä ennen propagandaa tehnyt on tahallaan ymmärtänyt väärin koko asian. Hyväksi on käytetty käännösvirhettä, koska italialainen sana sisältää eri merkityksen kuin englanninkielinen ”corporation”. Fasismissa kyse oli oikeastaan valtion taloussektorin käsitteestä ja tosiasiassa korporativismilla tarkoitettiin eräänlaista syndikalismia. Neuvostoliittoa ihannoivat putinistit tietenkin hieman valkopestyine finniversioineen tietenkin jauhavat ulkomaisten esikuvien tavoin taattuun kommunistityyliin asioista.
Alex Jones ja em. myötäilijät väittävät esim. USAa ”fasistiseksi poliisivaltioksi”. Todellisuudessa se on marxilaiskommunistinen. Fasismi ja kansallissosialismi olivat työläisen ja pienyrittäjän ystäviä. Fasismi oli juuri vastareaktio juutalaiselle kapitalismille, joka ei ole mitään vapaata yrittämistä, vaan marxilaisen järjestelmän kaltainen eli talmudistinen systeemi ei-juutalaista yhteisöä varten. Israelissa ei tarvita varsinaista komunismia, koska Israel kuuluu jo juutalaisille. Talmudistiset kapitalismi ja kommunismi ovat systeemeitä, joilla juutalaiset ottavat haltuun ei-juutalaisten maiden omaisuuden. Nykyisin vallalla oleva systeemi siis on paitsi kommunismia muistuttava, juutalaisten niinikään perustama ja siis tarkoitettu muiden alistamiseksi juutalaisten orjiksi. Juutalainen rahaeliitti alistaa muut juutalaisten orjiksi globalistisella ryöstämisellä ja resurssien siirtelyllä ym. Valtavilla omaisuuksilla ja pankkitoiminnalla pelataan muut kumoon ja sitten pyöritetään yhteiskuntaa. Se, että juutalainen eliitti omistaa pankit, median ja resurssit, poliitikot ja yritykset ei ole mitään fasismia. Se on juutalainen orjuus, jonka juutalaiset ovat onnistuneet luomaan vapaamuurarien ja muiden petturien avulla, yhteispelillä ja juonilla ja rikoksillakin. Juuri kommunismi ja kapitalismi ovat juutalaisuutta ja Talmudia, jolloin siis juutalaiset ovat onnistuneet lyömään ei-juutalaiset, jotka olisivat tietenkin muutoin suuntautuneet fasismiin ja kristinuskoon. Fasismi ja kansallissosialismi ovat kapitalismin ja kommunismin eli juutalaistyrannian vastakohtia. Ns. liberalismi on luotu illuministiryhmien kautta 1700-luvulla ja kuuluu myös vapaamuurarien kieroon vääntämään edistyksellisyyteen. Sen kautta on pelattu juutalaisvaltaa. Demokraattisissa järjestelmissä on ollut alusta lähtien kyse rahaplutokratian kontrolloimasta teatterista. Joissain tapauksissa on tarvittu vapaamuurarien vääntöä lisäksi alkuun.