Yle-toimittajan huumeskandaali: saalistajista saalistetuiksi?

Viime marraskuussa Helsingin Sanomien Petri Korhonen ja Yle-toimittaja Jessikka Aro esiintyivät Yle Puheen Leinonen ja Rislakki –ohjelmassa. Korhonen kertoi tuolloin, ettei mielellään uutisoisi ”hyvien ihmisten” rikoksista:

”Tässä on paljon tämmösiä harmaalla alueella olevia juttuja. Oletetaan semmonen tilanne, että […] tuolla ois vaikka […] joku maahanmuuttoviranomainen, ihminen vastaanottokeskuksessa. Tekee valtavan hyvää työtä pyyteettömästi, jotain auttaa.

Me saatas tietää, että hän on mokannut jonkun yksityiselämän asiansa, tehnyt jonkun kavalluksen tai what ever. Jos me nyt kerrotaan se julki, kaikki nää tiedot siitä, niin se saattaa aiheuttaa sen, että kaikki samaa hyvää työtä tekevien ihmisten työpaikat leimataan tai nää urat ja ammatit leimataan, että te kaikki olette tämmösiä. […]

Mulla on tullut tietoon, että joku oikeesti hyvä ihminen on tehnyt jonkinlaisen kämmin. Ja mä olen ollut äärettömän tyytyväinen, ettei mun ole tarvinut kirjoittaa itse aiheesta juttua.”

Muutamaa kuukautta myöhemmin selvisi, että valtamedia oli piilotellut yhden ”hyvän ihmisen” – samassa ohjelmassa esiintyneen Jessikka Aron – huumetaustaa vuosien ajan. Kohtalon ivaa.

Nyky-Suomessa eliitti jakelee pyhimyksen sädekehiä kaikille, joille pakkomonikulttuurisuus on itseisarvo. Siksi myös Aron puumerkki oli kaiverrettu ”oikeesti hyvien ihmisten” kaanoniin.

MV-lehti paljasti kuitenkin tällä viikolla oikeudenkäyntipöytäkirjat, joiden mukaan Aro on nuoruudessaan käyttänyt suonensisäisesti amfetamiinia eli piriä päivittäin ainakin vuoden ajan sekä jakanut huumetta ystävilleen.

Valtamedia uutisoi rikoksista valikoiden

Kuten odottaa saattoi, MV-lehti sai välittömästi itkunsekaisen palauteryöpyn sosiaalisen median päivystäviltä poliitikkobroilereilta ja päätoimittajilta.

Erityisen loukkaavana pidetään sitä, että paljastus tehtiin juuri nyt, kun juutalainen Bonnierin mediaperhe on nimennyt Aron suuren journalistipalkinnon saajaehdokkaaksi. Bileet meni kerralla pilalle.

MV-lehteä syytettiin alhaisesta ajojahdista, mutta kukaan ei suostunut kommentoimaan MV-lehden julkaisemia perusteita artikkelin julkaisulle:

”Pasilan trollitehdas YLE on hyvin mielellään syytellyt MV-lehteä rikoksista ja kaivellut sen tekijöiden rikostaustaa. On varmaan ihan yhtä rehellistä katsoa, minkälaista rikostaustaa löytyy YLE-toimittajista, etenkin kun he käyttävät julkista valtaa YLE-veronmaksajien rahoilla.”

Tehdäänpä yksi asia heti selväksi. Aron huumetausta ei kiinnostaisi ketään, ellei valtamedia olisi jo vuosien ajan käyttänyt täysin vastaavaa taktiikkaa mustamaalatessaan liberaalin maahanmuuttopolitiikan vastustajia. Aron tuomio annettiin 2004, mutta valtamedia on lyönyt maahanmuuttokriitikoita vielä vanhemmillakin tuomioilla.

Aro ei henkilönä ole sen mielenkiintoisempi kuin kukaan muukaan poliittisesti motivoitunut toimittaja. Se, mitä Aro on tämän viikon aikana joutunut kokemaan, on yksinkertaisesti vastaisku läpeensä puolueellista valtamediaa kohtaan. Ensimmäistä kertaa toimittajien annettiin maistaa omaa lääketään.

Uutisen synnyttämä monikulttuurisuusfanaatikkojen lähes eläimellinen tuskanulvahdus osoittaa, että valtamedian rakentama poliittinen kauhun tasapaino on järkkynyt – ja pahasti. Aro-kohu on osa suurempaa julkisen keskustelukulttuurin muutosta. On jo klisee todeta, että valtamedian mielipidemonopoli on murtumassa.

Pelkällä rasistileimalla ei enää hiljennetä ihmisiä, joten lehdistö on joutunut viime vuosina turvautumaan Pohjoismaissa tietosuojarikoksiin ja ihmisten yksityisyydensuojaa verisesti loukkaaviin ”paljastusartikkeleihin” torjuakseen – tai edes hidastaakseen – maahanmuuttovastaisen liikkeen nousun.

Osa suurta muutosta on se, etteivät ihmiset enää arvostele Euroopan väestönvaihtoa vain nimimerkin suojista, vaan omalla nimellään niin sosiaalisessa mediassa kuin työpaikoillaan ja mielenosoituksissa. Viime kuukausina eliitin kolumnistit ovatkin olleet eniten peloissaan juuri siitä, etteivät kansalaiset enää kainostele, vaan vaativat rajoja kiinni omalla nimellään!

Uusia painostuskeinoja toisinajattelijoita vastaan

Koska pelkkä rasistileima ei riitä enää tarpeeksi kovaan julkiseen häpeärangaistukseen, on suomalainen lehdistö kääntänyt katseensa Ruotsiin, jossa valtamedia on ollut epäpyhässä liitossa äärivasemmistolaisten rikollisten kanssa jo ainakin parinkymmenen vuoden ajan.

Viime syksynä Journalistiliitto julkaisi artikkelin, jossa tietomurtoihin erikoistuneen ruotsalaisen Expo-järjestön ”toimittaja” opasti suomalaisia kollegoita valkoilemaan hallituksen maahanmuuttopolitiikan vastustajia.

Expolla on vahvat siteet sekä äärivasemmistoon että juutalaiseen suurpääomaan. Expo on erikoistunut rikolliseen tiedonhankintaan, maahanmuuton vastustajien julkiseen painostamiseen sekä ylläpitämään laitonta rekisteriä ideologisista vastustajistaan. Expon entinen johtaja David Magnusson myönsi 1998 Ruotsin tietosuojavaltuutetulle, ettei ryhmä ole hakenut tarvittavia lupia henkilörekisterin ylläpitoon. Virkavalta ei kuitenkaan ole estänyt sitä keräämästä koko pohjoisen Euroopan suurinta tietokantaa vastustamistaan ihmisistä.

Suuret sanomalehdet, kuten Expressen ja Aftonbladet ovat julkaisseet Ruotsissa esimerkiksi äärivasemmistolaisten hakkereiden hankkimia tietoja maahanmuuttokriittisten yksityishenkilöiden välisestä viestittelystä. Maahanmuuton vastustajat – eli ”nettivihaajat”, kuten Ruotsin media asian ilmaisee – listataan nimineen, valokuvineen ja asuinalueineen koko kansan ihmeteltäviksi.

2015 Expressen ajoi vainokampanjallaan maahanmuuttokriittisiin ruotsidemokraatteihin kuuluneen Mattias Philipsonin itsemurhaan!

Juutalainen miljonääritoimittaja Robert Aschberg perusti jopa oman televisiosarjan (Trolljägarna), jossa toimittajat tunkeutuvat Internetiin esimerkiksi maahanmuutosta tai juutalaisista kirjoittelevien ihmisten koteihin.

Pankkiirisukuun syntyneellä Aschbergillä on yhteyksiä sekä Expoon että Researchgruppeniin, joiden toimintaa hän on avokätisesti myös rahoittanut. Magneettimedia epäili, että Researchgruppen liittyi vuoden takaiseen Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa listattiin muun muassa suomalaisten kansallismielisten syntymäaikoja ja kotipaikkakuntia.

Aron rikostuomio on julkinen. Toisin sanoen sen tilaaminen ja levittäminen ovat olleet täysin laillista toimintaa. Tästä huolimatta MV-lehden uutista on kutsuttu ”alhaiseksi” ja ”vastenmieliseksi”. Eikö pohjoismaisen lehdistön kannattaisi lopettaa yhteistyö Researchgruppenin ja Expon kaltaisten rikollisia taktiikoita käyttävien ryhmien kanssa, ennen kuin rikkaa aletaan kaivella vastapuolen silmästä?

Painetta julkisuudessa ja työpaikoilla

Laittomasti hankittujen henkilötietojen julkaiseminen lokaamisartikkeleissa on vain yksi monista tavoista, joilla eliitti pyrkii hiljentämään arvostelijansa. Monikulttuurista Suomea on rakennettu myös uhkailemalla maahanmuuttokriitikoiden työnantajia.

Loppuvuodesta suuren ”rasisminvastaisen” Rasmus-järjestön (jonka hallituksessa istuu Keskusrikospoliisin ylikomisario Thomas Elfgren) jäsenet aloittivat sosiaalisessa mediassa häirintäkampanjan, jonka tarkoituksena oli painostaa työnantajia antamaan väärinajattelijoille potkut.

Rasmus organisoi roskapostikampanjan, jossa se pelotteli maahanmuuttokriittisiä ihmisiä työllistäneitä yrityksiä. Rasmuksen Tanja Huurtela kirjoitti Uudessa Suomessa:

”Tarkoitus tällä toiminnalla on osoittaa, että ihmiset eivät kerta kaikkiaan suvaitse tiettyjen henkilöiden öykkäröintiä ja vihanlietsontaa pakolaisia ja maahanmuuttajia kohtaan ja että heidän meuhkaamisestaan on oltava myös seuraamuksia.

Mikäli viranomaiset eivät saa näitä häiriköitä kuriin niin ihmiset äänestävät tällöin jaloillaan ja alkavat boikotoida yrityksiä, joissa kyseiset rasistit työskentelevät. Tarkoitus on nostaa sellainen mediajulkisuus, että kyseiset henkilöt kerta kaikkiaan joutuvat jättämään työnsä ja asemansa. Mikäli työnantaja ei reagoi ilmoituksiin, on hän yhtäältä osasyyllinen rikollisen suojelemiseen.”

Kovaa retoriikkaa. Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että tällainen toiminta tulisi väistämättä synnyttämään lopulta myös vastareaktion.

Lehdistö ja Rasmuksen kaltaiset järjestöt ovat tähän asti saaneet rauhassa käydä yksisuuntaista psykologista sotaa toisinajattelijoita sekä näiden omaisia ja työnantajia vastaan.

Tatu Vanhasen kaltaisten lainkuuliaisten kansalaisten julkiset lynkkaukset osoittavat, ettei edes sillä ole väliä, ovatko ”väärinajattelijat” syyllistyneet menneisyydessä rikoksiin vai eivät. Vapaata riistaa ovat olleet kaikki, joiden poliittiset arvot eivät ole sopineet eliitin pirtaan.

Jessikka Aron tukijat puolustelevat toimittajareppanaa vetoamalla siihen, että tuomio on vuodelta 2004. Mikseivät samat ihmiset kritisoineet valtamediaa, kun se yritti painostaa katupartioita kaivamalla julkisuuteen tuomioita jopa vuodelta 2003?

Sokeakin näkee, ettei tässä ole kyse moraalista tai reilusta journalismista vaan raadollisesta poliittisesta taistelusta. Sitä saa mitä tilaa.

Tasapainotusta uutisointiin

Aron tuomion julkaiseminen oli oikeutettua, koska uutisesta syntynyt julkinen keskustelu on paljastanut lehdistön poliittisen kaksinaismoralismin.

Lisäksi tapaus tulee horjuttamaan eliitin itsevarmuutta. Mikäli toisinajattelijoita kohdellaan tulevaisuudessakin kuin saastaa, saavat toimittajat varautua itse samaan.

Itsenäisten mediojen tutkiva journalismi on ottanut kuluneen parin vuoden aikana kannustavia harppauksia eteenpäin. Vaihtoehtoiset tiedotusvälineet ovat julkaisseet uutisia, jotka eliitti kykeni aiemmin kokonaan sensuroimaan. Epämukavien salaisuuksien paljastuminen on puolestaan osoittanut, kuinka kaksinaismoralistisia suuret lehdet ovat erityisesti suhteessa maahanmuuttokysymykseen.

Ilman itsenäisiä medioja suomalaiset eivät olisi lukeneet rasisminvastustajien väkivallasta isänmaallisia Rajat kiinni!- ja 612-kulkueita vastaan. Kukaan ei tietäisi vasemmistoliiton yhteistyöstä väkivaltaisten pienryhmien kanssa (1, 2) tai siitä, että Suomen suurimman ammattiliiton johdossa toimi mies, joka kannatti jopa tappavaa väkivaltaa ”rasisteja” vastaan.

Ei olisi tietoa myöskään siitä, että suomalaiset veronmaksajat ovat tukeneet hiljattain 100 000 eurolla juutalaisyhteisöä, joka kutsui tapahtumaansa juhlapuhujaksi palestiinalaisnaisten raiskaamista ehdottaneen sionistin.

…Puhumattakaan lukemattomista maahanmuuttajien raiskauksista, jotka valtamedia pyrki pimittämään kansalaisilta!

Monikulttuurisuusfanaatikot, laittomat maahanmuuttajat ja juutalaiset ovat nauttineet valtamedian suojelusta. Itsenäiset mediat ovat alkaneet kuitenkin vaatia tasapuolisuutta.

Urakka on kuitenkin vasta alussa; perinteinen media jatkaa edelleen valehtelua. Tästä hyvä esimerkki on tapa, jolla Helsingin Sanomat uutisoi pääkaupunkiseudun 2015 rikostilastoista. Ulkomaalaistaustaisten raikausepäiltyjen määrä kasvoi poliisin tiedotteen mukaan yli 116 %, mutta HS uutisoi aiheesta otsikolla: ”Turvapaikanhakijoiden määrä ei juuri näy rikostilastoissa”!

Kun valehtelu on näin röyhkeää, ei ole ihme, että kaikilta ei ole herunut Aron kaltaisille toimittajille sympatiaa. Aro on tukenut innokkaasti salaliittoteoriaa, jonka mukaan maahanmuuttovastaisuus on Vladimir Putinin juoni Euroopan tuhoamiseksi (1, 2, 3).

Aron ja hänen kollegoidensa ajama salaliittoteoria leimaa kaikki siirtolaistulvasta huolestuneet Putinin agenteiksi. Somalin raiskaama suomalaistyttö on siis Ylen mukaan pelkkä vieraan vallan käsikassara eli maanpetturi, jos hän vaatii tiukempaa rajapolitiikkaa.

Valtamedian oma propaganda on kärjistänyt julkisen keskustelun äärimmilleen, joten on kummallista, että Arolle vaaditaan nyt erivapauksia.

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Vasemmistoaatteen valta suomalaismediassa
Poliisi ja valtamedia esittävät: väkivaltaa suvaitsevaisuuden nimissä
Valtamedia: pakolaisten ja vasemmiston väkivalta ON parempaa
Vasemmisto hakkasi vammaisen ja poliiseja – valtamedian mukaan vain maahanmuuttokriittiset ”meuhkaavat”