Yhteiskunta - sivu 38/107

Israel lietsoo täydellistä sotaa Iranin kanssa ja syvempää kaaosta Lähi-itään

Israelin toistuvat hyökkäykset Syyriaan ja siellä sijaitseviin Iranin asemiin saivat myös Iranin reagoimaan ampumalla takaisin kohti Israelin armeijan asemia, jolloin jälleen Israel iski. Toiminnallaan Israel yrittää lietsoa Lähi-idän liekkeihin usuttaakseen liittolaisensa Iranin kimppuun ja saavuttaakseen geopoliittiset tavoitteensa.

Pia Kjærsgaard: Siksi emme nosta EU-lippua salkoon

Niin sanottuna ”Eurooppa-päivänä” suomalaiset federalistit juhlivat kuten Neuvostoliitossa aikoinaan Voitonpäivää (eli Itä-ja Keski-Euroopan liittämistä Neuvostoliiton imperiumiin). Toisin Tanskassa, jossa Eduskunnan puhemies julkaisi 9.5. seuraavanlaisen kirjeen vuonna 1749 perustetussa konservatiivisessä Berlingske-lehdessä vapaana suomennuksena.

Vaarallinen ydinasevaltio Israel ei salli vahvoja valtioita ympärilleen

Maailman rauhalle ja kansojen olemassaololle vaarallinen ydinasevaltio Israel yrittää jälleen keksiä valheita Iranin ”salaisesta ydinohjelmasta”. Juutalaisvaltio on Yhdysvaltain tuella hampaisiin saakka aseistettu, ja sen ydinasetuotanto on täysin kansainvälisten tarkastusten ulottumattomissa.

Juutalaisten uskonnollinen merkitys edustaa nykyisen kasaarimafian pyrkimyksiä

Alla olevaan kirjoitukseen juutalaisten uskonnollisesta merkityksestä viittaa niihin Arcana Coelestian koh­tiin, joista saa kuvan muinaisten juutalaisten luonteesta. Tätä yhtäläistä hengenheimolaisuutta edustaa nykyinen sionisti- eli juutalainen eliitti toisin sanoen kasaarimafia.

Lehdistötiedote: Päättäjille ”monikulttuurisuus” tärkeämpää kuin kouluväkivallan estäminen

Suomen yhteiskunta ja sen kasvatus- ja koulutusinstituutiot ovat sortuneet arvoliberalismin sekä monikulttuurisuuden rappeuttavan vaikutuksen kohteeksi. Magneettimedia julkaisee Kansallisen Vastarinnan julkaiseman artikkelin PVL:n aktivistien rauhanomaisesta mielenilmaisusta suomalaisen koulujärjestelmän poliittista korruptiota vastaa.

Trump: TPP-”vapaakauppasopimus” voi sittenkin toteutua

Kansainväliset ”vapaakauppasopimukset” alistavat toteutuessaan jäsenvaltionsa ylikansallisten suuryhtiöiden, kuten kansainvälisten sijoittajien ja globaalien pankkien taloudelliseen orjuuteen. Vapaakauppasopimuksien juridinen oikeus voi mennä ja on myös kohonnyt kansallisten oikeusjärjestelmien ylitse. Aikaisemmin Donald Trump suhtautui kielteisesti ”vapaakauppasopimuksiin”, mutta nyt ääni kellossa on muuttumassa täysin päinvastaiseksi.

Macronista kuoriutui siirtomaaherra

Demokratia toimii jälleen hyvin kulissina, jonka suojaan Ranskan presidentti Macron kätkee kolonialistiset unelmansa. Pirkko Turpeinen-Saari kirjoittaa artikkelissaan Macronista kuoriutui siirtomaaherra Syyrian sodan neljän suurvallan koplasta tai mafiasta, jotka vuorollaan operoivat Syyrian hajottamista ja Assadin hallinnon nujertamista.

Ylen vihaamat ”Venäjä-trollit” valheiden paljastajina

Venäjän trollit nimitys on osa Yhdysvaltojen ja Nato-rintaman propagandasotaa Venäjää vastaan. Suomen olisi kuitenkin erittäin tärkeää säilyttää puolueettomat ja ystävälliset suhteet niin itään kuin myös länteen. Sitä vastoin Suomen poliittinen mafia on heittäytynyt Yhdysvaltojen johtaman lännen koalition jalkoihin ja Venäjän viholliseksi.

Havaintoja: Yhdysvaltojen liittouma iski Syyriaan

Läntinen koalitio (Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska) hyökkäsi varhain lauantai-aamuna ohjuksin kansainvälistä lakia rikkoen suvereenin valtion Syyrian kimppuun tekaistujen (kloorikaasuiskut) syytteiden varjolla. Kyseessä on Israelin valta-aseman kohottaminen Lähi-idässä sekä yritys tuhota taloudellisti omavarainen Syyrian hallitus.

Mihin Venäjän mustamaalaamisella pyritään?

Venäläisen kaksoisagentin Sergei Skripal ja hänen tyttärensä joutuivat myrkytetyksi venäläisperäisellä hermomyrkky -novitshokilla. Tästä seurasi lähes maailmanlaajuinen Venäjän syyttelyiden ja mustamaalaamisen kampanja, vaikka Venäjän syyllisyydestä ei ole mitään todisteita.

Näkökulma: Globalisaatio on oikeusvaltion turma, ei kielteiset turvapaikkapäätökset

Iltalehti julkaisi 22.3.2018 artikkelin, missä todetaan että kielteisten turvapaikkapäätösten hurja nousu johtuu Maahanmuuttoviraston (Migri) kiristyneistä tulkinnoista. Tutkijat ovat tulleet johtopäätökseen, että se on huolestuttavaa suomalaisen oikeusvaltion kannalta.

Washingtonin ja Naton trollitehtaat

Tässä artikkelissa analysoimme läntisen liittouman tai Naton suhdetta Venäjään. Läntinen valtamedia puhuu Venäjän trollitehtaista, unohtaen täysin länsimaiset Naton trollitehtaan, jota myös Suomen valtamedia kirkkaimmin edustaa. Kirjoitus jakaantuu Teesiin, Antiteesiin ja Synteesiin.

Vanhustenhoidon kaoottisuus nykyisen Suomen sielunpeilinä

Vanhustenhoidon laatu on kärsinyt järkyttävän romahduksen nykyisessä EU-Suomessa. Myös ikääntyneiden hoitoalan henkilökunnan työolosuhteet ovat kurjistuneet. Puutteita löytyy hoitolaitosten palveluissa yleensä. Vanhustenhoidon kurjistuminen näyttää sisältyvän systemaattiseen hyvinvointivaltion alasajoon, mikä tulee palvelemaan tiettyjä poliittisia intressejä.

Vallankumouksellinen siirtymävaihe

Saavuttaaksemme mahdollisimman täydellinen itsenäisyyden ja vapauden, pitäisi vanhat ja mädäntyneet valtiostruktuurit poistaa täydellisesti. Rappeutuneen valtion poliittisen puolue- ja virkamieskoneiston sekä sitä palvelleen median purkaminen eivät yksistään riitä; kaikki täytyy luoda uudestaan. Tähän ei pumpulivallankumous riitä.

Kotimaa

Ulkomaat