suomi - sivu 3/6

Putinin taistelusuunnitelma; Ukrainan perikato

Esitämme poimintoja The Unz Review –sivustolta, jossa analyytikko Mike Whitnew syyttää Washingtonia Ukrainan sosiaalisen ja teknisen infrastruktuurin romauttamisesta, minkä seurauksena maata ei voida enää asuttaa hyisen talven keskellä. 

Maailmansotaa valmistellaan; virallinen Suomi on fanaattisesti mukana

Suomi ja Ruotsi ovat valmistautumassa vauhdilla sotaan Venäjää vastaan, osana eskaloituvaa kolmatta maailmansotaa. Mitään järjellistä syytä sodalle Venäjää vastaan ei ole olemassa, sillä itäinen suurvalta ei ole uhannut, eikä osoittanut aggressiota Suomea kohtaan, puhumattakaan muista Pohjoismaista tai esim. länsivaltoja kohtaan yleensä. 

Juutalaismafia synnytti I ja II maailmansodan; kyseinen mafia on jälleen sytyttämässä uutta maailmansotaa

Nord Stream kaasuputkien räjäyttäminen oli lähtölaukaukset kolmannelle maailmansodalle, jonka tarkoituksena on lujittaa Israelin, Euroopan ja Yhdysvaltojen muodostamaa Maailmanhallitusta ts. juutalaismafian eli Siionin viisaiden maailmanvaltaa. Juutalaismafian hallinnassa oleva Washington pyrkii kaasuputkien räjäyttämisen avulla alistamaan Saksan ja samalla osan muutakin Eurooppaa yhä tiukemmin valtaansa. 

Ministeri julistaa sotaa Venäjää vastaan: onko kansa antanut oikeuden Suomen raunioittamiseen?

Referoimme ja kokoamme jäljempänä tietyiltä osin Mauno Saaren blogikirjoitusta Facebookin päivityksiä, jossa muiden muassa käsitellään nykyisen poliittisen koneiston rappeutuneisuutta Washingtonin ja Brysselin etujen valvojina sekä sodan julistajana Venäjää vastaan.

Dmitry Medvedev varoittaa tuomiopäivästä

Länsimaisista juutalaismafian kontrolloimista ajatushautomoista syntyy vaarallisia älyttömyyksiä, jotka viitoittavat tietä Washingtonille kohti lopullista ydinaseellista Harmageddonia.  Tällaiseen tuhoon on johtamassa Yhdysvaltojen ja tiettyjen muiden länsivaltojen, kuten Suomen, hybridisota Moskovaa vastaan.  

Janne Rysky Riiheläinen kirjoittaa 9.8.2022 julkaistussa YLE-kolumnissaan,  että ensi talvena sähkölaskujen ja ruokakaupan kuittien loppusummat saattavat nousta hurjan korkealle. Mutta Riiheläisen mukaan kyseinen koettelemus on sen arvoista, sillä maksetaanhan siitä vapauden ja demokratian hintaa. 

Riiheläinen yrittää myös pukea länsiliittouman eli transatlanttisen koalition maailman valtapyrkimykset, jotka kulminoituvat nyt Ukrainassa, jopa nostalgisen kansallisromanttisuuden ja siihen verhoutuvan isänmaallisuuden viittaan. 

YK:n virkailijan mukaan juutalaisjärjestöt kontrolloivat sosiaalista mediaa; huomiot

Israelissa perustettiin viime vuonna Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuskomissio, jonka komissaariksi valittiin YK:n virkailija Milon Kothari. YK:n alaisuudessa toimiva komissio on tutkinut palestiinalaisalueilla tapahtuneita raakuuksia ja mahdollisia rikoksia ihmisyyttä vastaan esimerkiksi Israelin ja aseistettujen sotilasosastojen 11 päivää kestäneen Gazan sodan jälkeen. Esitämme myös muita huomioita juutalaismafian median kautta saatuun valtaan ja kansainväliseen hegemoniaan liittyen. 

Suomi, virus ja pandemia

Tässä kirjoituksessa käsitellään muiden muassa sitä kuinka australialainen sairaanhoitaja Mary Jane Stevens yritettiin murhata koronarokotteilla Australian hallituksen ja terveydenhuoltojärjestelmän toimesta. Stevens kertoo kokemuksistaan murhaajien kynsissä videolla STOP TRUSTING A WORLD SYSTEM THAT LIES TO YOU!

Luganski on vapautettu ja Ukrainan armeija romahtamassa; Ukrainan elvytyssuunnitelma

Venäjä on saavuttanut historiallisen tavoitteensa vapauttamalla Luganskin (Luhanski) kansantasavallan Ukrainan juutalaishallinnon alaisen armeijan terrorista. Eilen 4. heinäkuuta 2022 oli siis Luhanskin kansantasavallan vapautuspäivä. Tästä huolimatta Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyden ratifioinnin halutaan edistyvän ja Ukraina vaatii elvytyssuunnitelmassaan jopa 750 miljardin dollarin avustusta länsivalloilta. 

Madridin huippukokouksen yhteydessä paljastui sekä Suomen että Ruotsin ilmeinen liittyminen NATOon. Tarkastelemme jäljempänä muiden muassa niitä syitä, mitkä ovat johtaneet NATOn laajentumiseen Venäjän rajoille? NATOn laajentuminen itäblokkiin aiheuttaa katastrofaaliset seuraukset Euroopalle. 

Kotimaa

Ulkomaat