Valheet, joilla Israelin rikokset oikeutetaan

Ylen Ulkolinja lähetti hiljattain dokumentin nimeltä Israelin mediasota, jossa todettiin, että sionistit hallitsevat lähes täydellisesti Amerikan valtamediaa. Toivottavasti Jorma Kalske ja Isidor Illman olivat hereillä!

2015 valmistuneen kanadalaisdokumentin alkuperäinen nimi on Occupation of The American Mind: Israel´s Public Relations War in the United States. Sen on käsikirjoittanut Pink Floyd –yhtyeestä tunnettu Israel-kriitikko Roger Waters.

Dokumentti oli melko raikas tuulahdus Yleisradion hellittämättömän propagandatulvan keskellä, vaikka Israelia ja sionistista liikettä olisi voinut perustellusti riepotella paljon kovemmin ottein. Nyt monet juutalaisvaltion ja sitä tukevien ryhmien perustavista rikoksista ja myyteistä jäivät paljastamatta.

Esittelemme seuraavaksi Israelin mediasota –dokumentin tärkeimmät argumentit sekä sokeat pisteet.

Israelin olemassaololle ei ole pienintäkään oikeutusta

Dokumentti alkaa Israelin perustajaisiin kuuluneen Ze’ev Jabotinskyn kuuluisalla lausahduksella, jossa hän myöntää, että Palestiinan vallanneet juutalaiset ovat ”siirtomaaorjuuttajia”. Israel ei ollut ”kansaton maa valtiottomalle kansalle”, vaan se oli palestiinalaisten maa, jonka juutalaiset ryöstivät väkivalloin lännen seuratessa sivusta.

Väkivalta ei rajoittunut vuosiin 1948–49, jolloin juutalaisvaltio virallisesti perustettiin. Filmi muistuttaa, että edellisessä palestiinalaisvastaisessa suuroperaatiossa, Gazan kansanmurhassa 2014, juutalaiset pudottivat lähes 20 000 tonnia räjähteitä Gazaan muutaman viikon aikana. Selkeästi suurin osa uhreista oli siviileitä; heihin lukeutui muun muassa 600 pientä lasta. Maksimoidakseen siviilien kärsimyksen sionistit tuhosivat esimerkiksi al-Wafan sairaalan, vaikka propagandan mukaan Israel taisteli ainoastaan ”terroristeja” vastaan.

Israelin mediasota –dokumentti aloittaakin kysymällä, miten on mahdollista, että kyselyiden mukaan armottomat siviilimurhat eivät vähentäneet lainkaan keskivertoamerikkalaisten tukea Israelille. Vaikka kuvat silvotuista lapsista ja palavista sairaaloista levisivät reaaliajassa verkossa, 57 % amerikkalaisista piti juutalaisvaltion toimia ”oikeutettuina”. Vain 34 % piti niitä selvästi epäoikeudenmukaisina.

Israel teurastaa palestiinalaisia monta kertaa enemmän kuin palestiinalaiset israelilaisia, mutta Amerikassa tilanteesta vallitsee täysin päinvastainen mielikuva.

Dokumentin mukaan syyllinen vääristyneisiin asenteisiin on valtamedia, joka on käytännössä pelkkä Israelin ulkoministeriön jatke. Niin kauan kuin media jatkaa juutalaisterrorismin hyssyttelyä, Palestiinan saama tuki tulee olemaan erittäin rajallista.

Filmissä haastatellaan lukuisia pohjoisamerikkalaisia professoreja, jotka ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että valtamedia uutisoi Lähi-idän tapahtumista käytännössä aina Israelin näkökulmasta. Tutkimusten mukaan israelilaiset saavat mediassa moninkertaisesti ruutuaikaa palestiinalaisiin verrattuna.

Israelin ulkoministeriön lisäksi median toimintaa sanelevat esimerkiksi Yhdysvalloissa toimivat sionistiset lobbausjärjestöt, jotka ovat laatineet yksityiskohtaisia propagandaoppaita, joiden avulla Israelin veritekoja pyritään oikeuttamaan. Tulitukea antavat juutalaisille vaalirahoittajilleen (1, 2, 3) uskolliset demokraatti- ja republikaanipoliitikot.

Ovatko siviilimurhat ”itsepuolustusta”?

Propagandaiskulauseista vanhin lienee ”Israelin oikeus itsepuolustukseen”, joka ei ole menettänyt teräänsä vuosikymmenten saatossa.

Puhe ”itsepuolustuksesta” on kuitenkin härski valhe, sillä juutalaiset valtasivat maan palestiinalaisilta, jotka olivat asuneet siellä vuosisatojen ajan. Mikäli Venäjä valloittaisi nyt Suomen, ja suomalaiset aloittaisivat sissisodan miehittäjää vastaan, ei kukaan kutsuisi Venäjän toimia ”itsepuolustukseksi” vaan sorroksi.

Dokumentissa palataan 1900-luvun alkuun, jolloin yhä useammat sionistiaatteen inspiroimat juutalaiset muuttivat Palestiinaan. Dokumentti esittelee lehtileikkeitä, jotka muistuttavat, että kristityt ja islaminuskoiset palestiinalaiset yhdistivät pian voimansa vastustaakseen sionismia! Myös kristityt nimittäin tiesivät, että heidän tulevaisuutensa oli uhattuna (1, 2).

Palestiinaa hallinneet britit luovuttivat lopulta muodollisen päätäntävallan maan tulevaisuudesta YK:lle, jonka toisen maailmansodan voittajat olivat juuri perustaneet. YK:n päätöslauselma 181 osoitti, kuinka suureksi sionistien valta maailmanpolitiikassa oli jo ehtinyt paisua: juutalaisia oli Palestiinan väestöstä vain 1/3, mutta heille luvattiin 56 % maasta. Palestiinalaiselle alkuperäiskansalle, joita oli 2/3, jäi vain 44 %.

Arabijohtajat pitivät päätöstä pöyristyttävänä ja protestoivat sitä vastaan. 1948 sionistit julistivat juutalaisvaltion perustetuksi ja alkoivat teurastaa ”juutalaisilla alueilla” asuvia palestiinalaisia. Alkoi juutalaisten suorittama etninen puhdistus.

Kun aselepo solmittiin 1949, juutalaiset olivat ryövänneet jo 78 % maasta. Sadattuhannet ei-juutalaiset oli ajettu pakolaisiksi pois kodeistaan. Maailmalla on edelleen 7 miljoonaa arabipakolaista, jotka eivät saa palata koteihinsa, koska heidän syntyperänsä on ”epäpuhdas” eli ei-juutalainen. 1910 93 % Palestiinan väestöstä oli arabeja ja 6–7 % juutalaisia. Nykyään juutalaisia on 80 % ja arabeja 20 %.

Kuuden päivän sodan myötä sionistit ryöstivät myös osia Egyptistä sekä Syyriasta ja alkoivat miehittää sotilaallisesti viimeisiäkin palestiinalaisalueita. Palestiinalaisilla ei käytännössä ollut enää omaa maata – kaikki palestiinalaiset olivat joko sotavankeja tai pakolaisia.

Amerikkalaishistorioitsija Peter Novickin mukaan myytti juutalaisten ”holokaustista” puskettiin valtamediaan täydellä voimalla juuri kuuden päivän sodan jälkeen oikeuttamaan juutalaisvaltion hirmuteot.

Israelin siirtokunnat rikkovat räikeästi Geneven kansainvälisiä sopimuksia, mutta tällä ei ole ollut mitään vaikutusta sionistien politiikkaan.

Kokonaisia alueita Länsirannasta ja Itä-Jerusalemista on ryöstetty juutalaisille siirtokunnille. Alueille rakennetut tarkastuspisteet rajoittavat palestiinalaisten liikkumista, arkea ja työntekoa. Miten on mahdollista, että amerikkalaismediojen mukaan kuitenkin arabit ”saartavat” juutalaisia?

Hasbara – sionistista propagandaa

Dokumentti toteaa, että moderni Israel-propaganda syntyi sen jälkeen, kun sionistit hyökkäsivät Libanoniin 1982.

Se oli käännekohta, sillä monien mielestä Israel alkoi nyt ensimmäistä kertaa käyttäytyä Lähi-idässä suurvallan tavoin ja puuttua muiden maiden sisäisiin asioihin väkivalloin.

Sionistit kuitenkin jatkoivat mantraansa, että itse asiassa Libanoniin tunkeutuminen oli ”itsepuolustusta”. Monien mitta täyttyi, kun kuvat juutalaisten kemiallisilla aseilla (fosforipommeilla) surmaamista pienistä lapsista levisivät maailmalle. Sitten tuli Sabran ja Shatilan verilöyly, jonka aikana tuhansia siviileitä teloitettiin kylmäverisesti.

Sabran ja Shatilan tapahtumat oli Israelille niin suuri pr-tappio, ettei juutalaisvaltio voinut tehdä muuta kuin valehdella medialle: ”Emme tienneet mitään verilöylystä.” Kukaan ei uskonut. Israelissa ymmärrettiin, että mediastrategia oli kuralla ja kaipasi kipeästi ehostusta.

Pian Israelissa järjestettiinkin ensimmäinen suuri valtiolliseen pr-strategiaan keskittynyt konferenssi. Sionistisen propagandan nimeksi vakiintui hepreankielinen sana hasbara. Konferenssiin osallistui tunnettuja toimittajia, markkinoinnin ammattilaisia sekä suurimpien kansainvälisten juutalaisjärjestöjen edustajia.

Media toitottaa usein, ettei Israelin ulkopuolella asuvilla juutalaisilla ole mitään tekemistä sionistivaltion rikosten kanssa. Mutta miksi myös ulkomaalaiset juutalaisjohtajat matkustivat konferenssiin pohtimaan, kuinka Sabran ja Shatilan kaltaisia rikoksia voisi tulevaisuudessakin suorittaa ilman seurauksia? Eikö kansainvälisten juutalaisjärjestöjen olisi viimeistään nyt pitänyt vain tuomita Israelin rikokset ja boikotoida propagandatapahtumaa?

Konferenssin asiapapereista löytyy ote, joka voisi olla suoraan Siionin viisaiden pöytäkirjoista: ”Propaganda ei ole kirosana – me muokkaamme ihmisiä, saamme heidät ajattelemaan toisin.” Konferenssin jälkeen Israel alkoi väittää, ettei palestiinalaisalueita itse asiassa edes miehitetty! Kaikki palestiinalaiset olivat potentiaalisia terroristeja, joten siviileihin kohdistunut väkivalta ja vaino olivat vain normaalia poliisi- ja sotilastoimintaa. Mitään sortoa ei ollut!

Älkää puhuko siirtokunnista!

1993 Israel ja Palestiina aloittivat salaiset neuvottelut Oslossa. Israel lupasi parantaa palestiinalaisten elinoloja, mutta tämä olikin valhe. Tuolloin miehitetyillä alueilla asui laittomasti noin 200 000 juutalaista – mutta nykyään luku on jo 650 000! Jo joka 11. juutalainen asuu laittomissa siirtokunnissa.

Dokumentin mukaan Israel päätti miehittää ulkomaalaisten mediojen toimitukset ja kansalaisten mielet aivan kuten se oli miehittänyt Palestiinan.

Erityisen ansitoitunut hasbara-soturi on Amerikassa asuva juutalainen markkinointiguru Frank Luntz, joka kirjoitti 2009 sionistisen propagandaoppaan, jonka tavoite oli torpata kaikki Israel-kriittinen julkinen keskustelu.

Luntz kertoo oppaassaan, että palestiinalaisalueiden miehitys ja laittomat siirtokunnat ovat Israelin julkisuuskuvan akilleenkantapää. Luntz selvitti, että kyselyiden mukaan suurin osa esimerkiksi amerikkalaisista tahtoisi Israelin palaavan vuoden 1967 rajoihin.

Luntzin mukaan ainut tapa kääntää huomio pois siirtokunnista on puhua jatkuvasti Israeliin kohdistuvasta ”terrorismin uhasta”. Syntyi nykkisääntö Terrorism, not territory eli ”Puhukaa terrorismista, älkää miehityksestä”. Strategia on ollut erittäin tehokas.

Toinen sionisteille tärkeä taktiikka on Hamasin ikivanhaan ”perustuskirjaan” vetoaminen, vaikka puolueen johto on sanoutunut siitä irti selvin sanoin. Tekstissä puhutaan ”Israelin tuhoamisesta”, mikä sionistien mukaan todistaa, että Palestiinan itsenäistyminen johtaisi juutalaisten joukkotuhontaan.

”Perustuskirjaa” on käytetty myös välineenä, jonka avulla kaikki arabien itsenäisyysliikkeet on voitu leimata ”ääri-islamistisiksi” terroristijärjestöiksi. Dokumentti osoittaa, kuinka Israelin johtavat poliitikot rinnastavat Hamasin jatkuvasti ISIS:n, al-Qaidan ja Boko Haramin kaltaisiin järjettömiin murharyhmiin.

Myös Suomessa juutalaisyhteisö käyttää taktiikkaa jatkuvasti. Suomen juutalaisten pää-äänenkannattaja HaKehila-lehti rinnastaa numerossaan 4/2015 Hamasin, ISIS:n ja Hizbollahin toisiinsa, vaikka niistä kaksi ovat itsenäisyysliikkeitä ja vain yksi on ääri-islamistinen terroristijärjestö. Näin tehdessään Suomen juutalaisyhteisö osallistuu Israelin kansainväliseen propagandakampanjaan, jolla oikeutetaan palestiinalaisten raaka sortaminen.

Hamasin rinnastaminen ISIS:iin ja al-Qaidaan on erityisen irvokasta siksi, että juuri Israel on avustanut ääri-islamistijärjestöjä niiden sodassa Syyriaa vastaan viime vuosina.

Jopa Wall Street Journalin kaltaiset julkaisut ovat joutuneet myöntämään, että Israel tarjoaa ääri-islamisteille sekä ase– että huoltoapua. Hamas sen sijaan ei tue al-Qaidaa vaan on avoimessa konfliktissa sen kanssa. Israel valehtelee siis likaisesti väittäessään taistelevansa terrorismia vastaan ja rinnastaessaan itsenäisyystaistelijat ääri-islamisteihin.

Yhdysvalloissa jopa CENTCOM-sotilasjohto onkin todennut, että Hamasin ja Hizbollahin rinnastaminen al-Qaidaan on ”yksinkertaisesti typerää”.

Hamasin ”perustuskirjan” käyttäminen on erityisen noloa siksi, että Israelin valtapuolue Likudin oma perustuskirja ei ole lainkaan sitä rauhanomaisempi. Benjamin Netanjahun puolueen perustuskirjassa näet todetaan, että Likud ”vastustaa yksiselitteisesti” palestiinalaisvaltion perustamista. Toisin sanoen Israelin valtapuolue tekee arabeille sitä, mitä he väittävät Hamasin haluavan tehdä juutalaisille.

Gazan saarto – rauhan ele?

Frank Luntzin propagandaoppien mukaan sionistien täytyy jatkuvasti puhua julkisuudessa siitä, kuinka ”Israel luopui Gazasta rauhan eleenä 2005” ja kuinka palestiinalaiset vastasivat tähän ”ampumalla raketteja”. Sionistien mukaan Gazan ”miehityksen lopettaminen” teki alueesta kansainvälisen terrorismin tukikohdan.

Luntz ja hänen opetuslapsensa kuitenkin valehtelevat. Israel ei koskaan vetäytynyt Gazasta. Siirtokunnat kyllä lakkautettiin, mutta sotilaallisia pakkokeinoja palestiinalaisia vastaan lisättiin dramaattisesti. Alkoi täydellinen saarto, joka esti ihmisten ja hyödykkeiden kulkemisen Gazaan ja pois sieltä.

Saartoa seurasi odotetusti taloudellinen ja inhimillinen kriisi. Israelilla on täydellinen sananvalta siihen, kuinka gazalaiset saavat liikkua. Miehitys on ollut 2005 jälkeen ankarampi kuin koskaan. Israel tekee alueella jatkuvasti poliittisia salamurhia ja esimerkiksi lennokki-iskuja, jotka tappavat roimasti enemmän siviilejä kuin sissejä.

Valtamedian valehtelun vuoksi totuus Gazasta on kuitenkin onnistuttu lakaisemaan maton alle.

2008 juutalaisvaltio aloitti sotilasoperaation nimeltä Sula lyijy. Gazaa alettiin moukaroida sadoilla tonneilla räjähteitä, ja saarron vuoksi siviilit eivät voineet paeta minnekään. Amerikassa media alkoi valehdella välittömästi, että operaatio käynnistettiin, koska ”palestiinalaiset ampuivat ensin”. Israel ”puolusti itseään” jälleen.

Todellisuudessa Israeliin ammuttujen rakettien määrä oli pudonnut käytännössä nollaan ennen Sulan lyijyn alkua. Israel rikkoi tulitauon murhaamalla joukon miehiä, joita se epäili Hamasin sotilaiksi. Kun tulitauko oli rikottu, vastasi Hamas ampumalla raketteja Israeliin.

Sionistinen mediayhtiö CNN alkoi kuitenkin välittömästi valehdella, että Hamas rikkoi ”yksipuolisesti” tulitauon. CNN:n valehtelu oli erityisen noloa siksi, että Israelin hallitus oli jo ehtinyt myöntää, että Hamas oli pitänyt tulitauosta tunnollisesti kiinni ja että Israel itse teki aloitteen tappamalla palestiinalaisia.

CNN:n ja muiden suurten tiedotusvälineiden jatkuvan valehtelun vuoksi amerikkalaiset äänestäjät eivät vastusta sitä, että 3 miljardia dollaria heidän verorahojaan lähetetään vuosittain juutalaisvaltiolle aseavustuksina.

Israel teurasti gazalaisia jälleen vuosina 2012 ja 2014. Jälkimmäisellä kerralla Amerikan valtamedia puhui 10 kertaa useammin Hamasin mitättömistä raketeista kuin Gazan sotilasmiehityksestä ja taloudellisesta saarrosta.

Frank Luntzin oppaassa kerrottiin, kuinka tiedotusvälineiden ja poliitikkojen tulisi kommentoida valokuvia juutalaisten silpomista palestiinalaislapsista:

1. Esitä empaattista. Israelin on aina ensimmäiseksi pahoiteltava viattomia uhreja.
2. Käännä asetelma päälaelleen. Kysy ulkomailta: ”Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Mitä jos teidän kaupunkeihinne ammuttaisiin raketteja?” On luotava mielikuva, ettei Israel ole tehnyt mitään väärää. Viattomat juutalaiset vain joutuvat kerta toisensa jälkeen verenhimoisten raketteja ampuvien antisemitistien uhreiksi.
3. Syytä Hamasia siitä, että he kalastelevat sympatiapisteitä kuolleiden lasten kuvilla. Väitä, että Hamas haluaa mahdollisimman monen palestiinalaislapsen kuolevan. Näin kuolleiden siviilien valokuvia esittäviä tiedotusvälineitä voidaan syyttää Hamasin propagandakeskuksiksi – eli terrorismin tukijoiksi.

Poliittista korruptiota

Israelin mediasota –dokumentti käsittelee myös Israel-lobbyn valtaa Amerikan sisäpolitiikassa. Yhdysvaltojen kongressitalon voimakkain lobbausjärjestö on sionistinen AIPAC, joka on ostanut puolelleen sekä demokraattien että republikaanien tärkeimmät päättäjät.

Dokumentti muistuttaa, että eräästä kongressille osoitetusta lakiesityksestä oli vahingossa unohdettu poistaa AIPAC-leimat ennen toimittamista. Sionistisen lobbyn järkälemäisen vaikutusvallan vuoksi asiasta ei syntynyt kuitenkaan mediakohua, kuten olisi voinut olettaa. Kukaan politiikan huipulla ei uskalla puhua suoraan siitä, että AIPAC:n kaltaiset järjestöt voivat suoraan sanella Amerikan lakipykäliä.

Dokumentti selvitti, että Amerikassa juutalaiset rahoittavat poliitikkojen vaalikampanjoita 55 kertaa enemmän kuin arabit. Ei siis ihme, että Yhdysvaltojen senaatti asettui yksimielisesti tukemaan esimerkiksi palestiinalaissiviilien teurastusta Gazassa 2014.

Mikäli poliitikot erehtyvät kaikista saamistaan rahalahjoituksista huolimatta kritisoimaan Israelin toimia, aloittavat valtamedia ja suuret juutalaisjärjestöt röyhkeän painostuskampanjan heitä vastaan.

Dokumentin mukaan Barack Obama erehtyi kerran julkisesti toteamaan, että Israelin tulisi palata 1967 rajoihin. Tämä on ollut sekä Amerikan että YK:n virallinen linja jo kauan, mutta sionistit raivostuivat siitä, että Obama nosti aiheen julkisuuteen. Juutalaisten mielenosoituksissa Obamaa syytettiin ”holokaustin kannattamisesta” ja vuoden 1967 rajoja kutsuttiin ”Auschwitz-rajoiksi”!

Dokumentti maalaa lopuksi melko optimistisen kuvan tulevaisuudesta. Sosiaalisen median vuoksi totuus Israelin rikoksista leviää nyt paljon laajemmalle kuin ennen. Luntzin 2014 laatiman raportin mukaan etenkin monet nuoret ovat kääntyneet palestiinalaisten puolelle, mikä on ”katastrofi” Israelin kannalta.

Lopulta kaikki kuitenkin riippuu siitä, kuka omistaa valtamedian, dokumentissa todetaan.

Ikävä kyllä Israelin mediasota antaa aivan liian positiivisen yleisvaikutelman tilanteesta. Dokumentin mukaan ongelma on lähinnä Yhdysvallat. Sen sijaan Eurooppaa kuvataan sananvapauden tyyssijaksi, jossa ongelmista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Todellisuudessa Euroopan hallitukset eivät ole tehneet käytännössä enempää vastarintaa Israelia vastaan kuin Amerikkakaan.

Viime vuonna esimerkiksi Saksassa asuva turkkilainen Taylan Can sai tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kun hän oli arvostellut Israelin valtiota ja sionistista liikettä. Tuomioistuimen mukaan Palestiina-solidaarisuus oli piiloantisemitismiä.

Dokumentti kiittelee erityisesti Ison-Britannian poliittista ilmapiiriä, vaikka maa on julistamaisillaan israelilaistuotteiden boikotoinnin laittomaksi. Maassa vaikuttaa Amerikan jälkeen maailman voimakkain Israel-lobby ja sen juutalaistaustainen pääministeri David Cameron haluaa nyt kieltää yhteiskuntakriittisen keskustelun yliopistoissa ”terrorismiuhan” varjolla.

Samat ongelmat toistuvat Suomessakin. Kun Israel murhaa palestiinalaisia, saavat Gideon Bolotowskyn, Israelin ystävät ry:n Eero Kuparisen, Yaron Nadbornikin ja Ruth Hasanin kaltaiset julkisionistit äänensä aina kuuluville valtamediassa. Helsingin Sanomat kutsui Hizbollahia hiljattain ”äärijärjestöksi”, koska se on pyrkinyt pitämään Israelin asevoimat Libanonin ulkopuolella. Kun palestiinalaisnaisten raiskaamista ehdottanut Israelin sotilastiedusteluveteraani Mordechai Kedar kutsuttiin helsinkiläiseen juutalaistapahtumaan juhlapuhujaksi, ainoastaan Magneettimedia uskalsi uutisoida aiheesta.

Maailmanpoliittinen ongelma

Dokumentti ei tuo esiin YK:n täydellistä hampaattomuutta suhteessa Israeliin. Kansainvälisesti tunnettu juutalaistaustainen politiikantutkija Norman Finkelstein on todennut, että YK:n ihmisoikeusneuvosto suojelee Israelia pimittämällä tietoja juutalaisten pahimmista sotarikoksista.

2014 YK esimerkiksi valehteli, ettei Israel iskenyt Gazassa siviilikohteita vastaan, vaikka todellisuudessa sionistit ampuivat toistuvasti ohjuksia palestiinalaisia kuljettaneisiin ambulansseihin.

Dokumentissa puolustellaan sionisteja vetoamalla ”holokaustiin” ja siihen, että vuosisatoja jatkunut ”antisemitismi” oli melko pätevä syy vaatia omaa valtiota. Dokumentti ei kuitenkaan pohdi, miksi antisemitismiä on esiintynyt kaikkialla, minne juutalaiset ovat menneet. Miksei ohjelmassa lainattu esimerkiksi ranskanjuutalaista Bernard Lazarea, joka on kirjoittanut:

”Juutalaisvastaisuus on erittäin yleinen aate, joka on saanut kannatusta kaikissa maissa kaikkina aikoina – ennen ja jälkeen kristinuskon synnyn, Aleksandriassa, Roomassa, Antiokiassa, Arabiassa, Persiasssa, keskiaikaisessa ja modernissa Euroopassa […] En usko, että näin on voinut käydä sattumalta. Ilmiölle on kauas kantautuvat ja vakavat syyt. […]

Jos juutalaisvihaa olisi esiintynyt vain yhtenä aikakautena tai yhdessä maassa, olisi helppo todeta, että ei-juutalainen paikalliskulttuuri olisi ollut syyllinen antisemitismin syntyyn.

Mutta juutalaisia on vihattu kaikkialla, minne he ovat asettuneet. Lukemattomat eri rodut ovat omaksuneet juutalaisvihan. Juutalaisviha on noussut aina uudelleen riippumatta siitä, millaiset lait, perinteet, ympäristötekijät ja kulttuurit ovat vallinneet. Kyse ei siis voi olla siitä, että syyllisiä ovat kaikki muut paitsi juutalaiset itse. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että Israelin kansa itse on syyllinen antisemitismiin.”

Israelin ”olemassaolon oikeutuksen” viimeisetkin rippeet syö se, että juutalaisille oli perustettu jo oma valtio ennen Israelia, Birobidžan.

Israelin perustaminen oli pahimman luokan korruptiota: Britannian hallitus lupasi Palestiinan juutalaisille ensimmäisen maailmansodan aikana vastineeksi merkittävästä pankkilainasta!

Kun valtamedia kirjoittaa Lähi-idän ongelmista, Israelin syntyyn liittyneitä kiusallisia poliittisia kysymyksiä ei koskaan tuoda kuitenkaan esille. Lähtökohta uutisoinnissa on aina, että juutalaisilla on oikeus alistaa muut toisen luokan kansalaisiksi miehitetyssä Palestiinassa.

Kuten politiikan tutkimuksen professori John Mearsheimer on todennut, Israelin väestökehitys (eli arabien korkea ja juutalaisten matala syntyvyys) tulee johtamaan siihen, että yhä useammat palestiinalaiset täytyy karkottaa kodeistaan, jotta ”juutalaisvaltion” kansalaisista enemmistö todellakin on juutalaisia. Sorto tulee siis vain pahenemaan.

Dokumentti väittää, että Israel toimii Yhdysvaltojen käsikassarana Lähi-idässä. Mikäli näin olisi, miksi amerikkalaisten mediojen täytyisi jatkuvasti valehdella katsojille Israelin toiminnasta?

Mearsheimer ja kansainvälisten suhteiden professori Stephen Walt toteavat kirjassaan The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy, että asetelma on täysin päinvastainen: Yhdysvallat ja amerikkalaiset yritykset ovat kärsineet valtavasti Israelin toiminnan vuoksi; juuri siksi lobbaamista ja mediakontrollia tarvitaankin jatkuvasti. Israelin tukeminen sotii Yhdysvaltojen kansallista etua vastaan, joten juutalaisvaltion kutsuminen Amerikan sätkynukeksi on järjetöntä.

Kulttuurimarxilaista propagandaa

Dokumentin häiritsevintä antia on Palestiina-solidaarisuuden rinnastaminen Black Lives Matter (BLM) –liikkeeseen. BLM on Amerikassa syntynyt liike, joka syyttää valkoisia mustien tekemistä rikoksista.

Vaikka mustat hyökkäävät valkoisten kimppuun 60 kertaa useammin kuin valkoiset mustien kimppuun, syyttää BLM valkoista yhteiskuntaa ”rakenteellisesta rasismista” mustia kohtaan. Kulttuurimarxistien mukaan palestiinalaiset kärsivät samanlaisesta sorrosta kuin Amerikan mustat.

Presidenttiehdokas Bernie Sandersin ja Israelin mediasota –dokumentissa esiintyneen Max Blumenthalin kaltaiset juutalaiset kulttuurimarxistit ovat uineet Israel-kriittisten liikkeiden ytimeen. He ovat pyrkineet pitämään Israel-kriitikot mahdollisimman kaukana valkoisesta kansallismielisyydestä tukemalla kannanotoissaan yhtä aikaa Palestiinaa ja BLM-liikettä.

Sandersin kaltaiset ”liberaalit” juutalaiset väittävät kuitenkin samaan hengenvetoon, että ”Israelilla on oikeus olla olemassa”, mikä tarkoittaa sitä, että juutalaisilla on oikeus miehittää Palestiinaa.

Blumenthalin kaltaiset ”Palestiinan ystävät” matkustavat ympäri länsimaita ja väittävät meille, että ”valkoiset” ovat lopulta historian suurimpia rasisteja ja että Palestiinan ahdingossakin on kyse ”valkoisesta ylivallasta”. Viime itsenäisyyspäivänä Blumenthal lensi Suomeen kertomaan, ettei meillä ole edes oikeutta kunnioittaa isänmaatamme soihtukulkueella.

Israelin mediasota on hyvä informaatiopaketti juutalaisvaltion räikeimmistä valheista, mutta purematta sen sisältöä ei pidä niellä.

Se on nimittäin myös loistava osoitus siitä, kuinka juutalaisvaltion toiminnasta ja taustoista valehtelevat ”Israel-kriittiset” kulttuurimarxistit yrittävät kaapata kolmansien maiden itsenäisyysliikkeet oman sairaan politiikkansa keppihevosiksi.

 

Arvi Pihkala

 

Lue myös:

Kuinka sionistit valehtelevat Gazan kansanmurhasta
Israel – terrorismin ja salamurhien suurvalta