Mitä eliitin reaktiot kertovat Brexitistä?

Vajaa vuosi sitten puhjenneen pakolaiskriisin myötä EU ja sitä johtava globalistieliitti ovat joutuneet kärsimään kipeitä iskuja.

Ensimmäiset säröt ”länsimaisen arvoyhteisön” rumaan pintaan tulivat, kun joukko Keski- ja Itä-Euroopan maita päättivät alkaa vastustaa EU:n ajamaa suurta väestönvaihtohanketta. Hankkeen keulakuvia ovat olleet Peter Sutherlandin ja George Sorosin kaltaiset pankkiiriporsaat, joiden mukaan eurooppalaisten geneettinen perimä on tällä hetkellä ”liian yhtenäinen”.

Suomi, Ruotsi, Saksa ja muut Länsi-Euroopan maat ovat juoneet auliisti monikulttuurisuuden myrkkyä, mutta niin sanotut Visegrád-maat (Puola, Unkari, Tšekki ja Slovakia) ovat päättäneet panna hanttiin.

Kapinalliset hallitukset ovat rakentaneet menestyksekkäästi raja-aitoja ja säätäneet uusia lakeja, joilla kulttuurimarxistit pyritään eristämään tärkeistä viroista. Edes monikansallisten pankkien painostusyritykset eivät ole ainakaan toistaiseksi kyenneet murtamaan kapinahenkeä.

Vastaavan julkisen paineen kohteeksi on joutunut myös eliitin vaatima pankkivaltasopimus TTIP, joka on kovassa vastatuulessa paitsi Euroopassa niin myös Amerikassa.

Uusia kapuloita liittovaltiohankkeen rattaisiin survottiin viime torstaina, kun Britanniassa pidettiin neuvoa-antava kansanäänestys EU:sta eroamisesta. Kaikki tietävät jo lopputuloksen – Brexit voitti.

Asiantuntijat pelkäävät nyt Euroopan-laajuista dominoefektiä, jossa yhä useampi kansakunta löytää kadonneen itsetuntonsa ja vaatii itsenäisyyden palauttamista. Suomessa kansanäänestystä vaativa kansalaisaloite on saanut tätä kirjoitettaessa jo noin 23 500 allekirjoitusta.

Perskeko-eliitti ei salli kansanäänestystä

Suomea ulkomaalaisille pankkiireille prostituoidun tavoin parittava pääministeri Juudas Sipilä (1, 2) ei tietenkään ollut Brexit-uutisesta tyytyväinen.

Sipilä viestitti tiedotusvälineille, että Suomessa sekä hallitus- että oppositiopuolueet ovat kaikki kansainvälisen rahanvallan kuohitsemia, joten molemmat osapuolet aikovat varmistaa, että ”EU-projekti jatkuu”.

EU-vastaisuudella ääniä vuosien ajan vaaleissa huijannut ulkoministeri Timo Soini vahvisti, ettei Suomen hallitus aio järjestää kansanäänestystä. Vaalikarjan sinisilmäisintä segmenttiä silmällä pitäen Soini päätti kuitenkin pimittää tiedon siitä, mikä ”perussuomalaisten oma kanta” kansanäänestykseen on. Se kuulemma selviää muutaman vuoden päästä.

Soini joko aliarvioi äänestäjänsä tai sitten hän todella on valehtelun ja manipulaation kyyninen mestari.

Perussuomalaiset on hallituksen toiseksi suurin ryhmä eikä suinkaan enää piskuinen oppositiorakki; mikäli puolue siis kannattaisi EU-eroa, olisi sen tilaisuus juuri nyt. Puolue aikoo kuitenkin pantata EU-korttia seuraaviin eduskuntavaaleihin asti, jolloin naiivin kansan annetaan (jälleen) ymmärtää, että ääni perussuomalaisille on ääni EU-eron puolesta.

Kun puolue pääsee hallitukseen jatkokaudelle, pettää se äänestäjät jälleen ja jatkaa nykyistä liittovaltiokiimaista politiikkaansa. ”Katsotaan sitten seuraavien vaalien jälkeen!”

Ennustus ei ole pessimismiä vaan looginen jatkumo Soinin julkisille kannanotoille ja perussuomalaisten hallituspolitiikalle. Soini alkoi nikotella brittien EU-vastaisuuden vuoksi jo viime syksynä, jolloin hän piti kuuluisan puheensa globalismin puolesta:

”Euroopan pitää toki kantaa oma vastuunsa. Teemme sitä pitkälti EU:n kautta, jonka vahvistuminen ulko- ja turvallisuuspoliittisena toimijana on Suomenkin etu. On selvää, että eurooppalaiset maat vaikuttavat parhaiten yhdessä. Tästä syystä Euroopan yhtenäisyys on tärkeää.

Emme seuraa Britannian keskustelua EU-valinnastaan välinpitämättöminä, vaan sillä toivomuksella, että EU on Britanniankin silmissä arvokas yhteisö. EU ilman Britanniaa ei ole entisensä, varsinkaan ulkopolitiikassa.

EU:ssa Suomi toimii aktiivisena jäsenenä, mutta ei Natokaan ole Suomelle vieras kumppani.”

Vilppiä ja valheita

Koska Soinin englantilaiset hengenheimolaiset eivät suostu nielemään tappiotaan purematta, on uutta kansanäänestystä vaativan brittiläisen lakialoitteen ympärillä ilmennyt harvinaisen tökeröä vilppiä.

On jo sinänsä säälittävää, että ”demokratian” nimiin vannova eliitti vaatii uutta äänestystä, kun tulos ei miellytä. Vielä naurettavampaa on, että aloitteen oli käynyt allekirjoittamassa lähes ”40 000 Vatikaanivaltiossa asuvaa brittiä”, vaikka Vatikaanin virallinen asukasluku on vain noin 800!

Uutta kansanäänestystä on suomalaisessakin mediassa vaadittu väittämällä, että monet Brexitin puolesta äänestäneet ovat sittemmin ”katuneet” valintaansa. Väitteensä valtavirtainen valemedia on perustanut yksittäisiin some-kirjoituksiin ja kuulopuheisiin.

Britain Elects –palvelu on kuitenkin jo kumonnut väitteen – sen tilastojen mukaan vain 1 prosentti EU-eron puolesta äänestäneistä on sittemmin alkanut katua. Tämän valtamedia on tietenkin ”unohtanut” kansalle kertoa.

Poliitikkojen, pankkiirien ja pääkirjoitusten halveksunnansekainen raivo ja kömpelö vilppi ovat vakuuttaneet monet siitä, että vallanpitäjät olivat todellakin laskelmoineet, että kansanäänestys johtaisi EU-fanaatikkoja miellyttävään lopputulokseen.

Kokonaiskuva on tuskin kenellekään vielä tällä hetkellä selvä, mutta esittelemme artikkelissa muutamia tärkeitä valtavirtaisia ja eliitinvastaisia näkemyksiä Brexitin mahdollisista syistä ja seurauksista.

Pakkomonikulttuurisuus, pankit ja Nato eivät ole EU:sta riippuvaisia

On edelleen täysin mahdollista, että brittihallitus yrittää vähin äänin yksinkertaisesti sivuuttaa koko Brexitin. Maanantaina Ylen Ykkösaamussa todettiin, että voi olla, että erohakemusta ei yksinkertaisesti koskaan jätetä.

Kansallissosialistinen Kansallinen Vastarinta –julkaisu (KV) puolestaan muistutti, että äänestystulos tai edes Britannian EU-ero eivät vielä itsessään muuttaisi juuri mitään:

”The Telegraph -lehti uutisoi jo vuonna 2000 EU:n olleen jo alun perin CIA:n lobbaama projekti. On helpompaa hallita yhtä unionia kuin montaa kymmentä maata erikseen. Lontoo tulee edelleen toimimaan Wall Streetin ohella pankkiylivallan toisena keskuksena.

Niin kauan kuin yksityisomisteisilla pankeilla on käytännössä rahanluontimonopoli, ei Iso-Britannia voi olla itsenäinen. Maa tulee edelleen velkaantumaan pankeille, ja koko lystin maksajiksi tulevat edelleen päätymään rehellinen veroja maksava työväestö sekä paikalliset yritykset.

Käytännössä maassa siis toimivat edelleen samat korruptoivat tahot ja samat rikolliset poliitikot, vaikka EU jäisi maan historiaan.”

KV:n artikkelissa siteerattiin myös Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professoria ja sotatieteiden tohtoria Jarno Limnélliä, jonka mukaan Brexit ja EU:n heikentyminen saattaisivat työntää Suomen kaltaisia maita lähemmäs Natoa.

Tällöin jouduttaisiin ojasta allikkoon, sillä myös Nato on julkisesti määritellyt itsensä eurooppalaista nationalismia vastustavaksi ja liittovaltiokehitystä tukevaksi järjestöksi. Vanha tyrannia korvattaisiin uudella.

Lisäksi artikkelissa käsitellään kansanäänestyksen kannalta erittäin merkittävää ilmiötä, Britannian väestönvaihtopolitiikkaa. Suuri osa äänesti Brexitiä rajoittaakseen kotimaahan kohdistuvaa elintasopakolaisten tulvaa. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, sillä esimerkiksi Lontoossa valkoiset ovat jo nyt vähemmistö.

KV kysyykin retorisesti: ”Kuinka moni uskoo Lontoon muuttuvan jälleen valkoiseksi kaupungiksi lähivuosien aikana?”

Ainakaan sionistisesta Ukip-puolueesta ei ole kumoamaan vuosikymmeniä jatkunutta haittamaahanmuuttoa, sillä hanke vaatii radikaaleja toimenpiteitä ja suurten ihmismassojen uudelleensijoittamista Euroopan ulkopuolelle.

Valtamedian sodanjulistus demokratiaa vastaan

Valtavirtainen valemedia on lähestynyt aihetta täysin toisenlaisesta näkökulmasta. Juutalaisen Erkon suvun omistama Helsingin Sanomat on hylännyt hetkeksi propagistiset hokemansa ”länsimaisesta demokratiasta” ja siirtynyt avoimesti länsimaisen euro-oligarkian puolelle.

Narratiivin muutoksesta kertoo tuore otsikko ”Huutoäänestys vai kansan tahto? Brexitin jälkeen kysytään, onko kansanäänestyksissä järkeä”. Kun kansa äänestää eliitin mielestä ”oikein”, on kyse ”kansan tahdosta”. Kun kansa valitsee ”väärin”, on kyse ”huutoäänestyksestä”, jota ei tarvitse eikä edes saa noteerata.

Roskalehden haastattelema ja Magneettimediankin lukijoille tuttu kulttuurimarxilainen sofisti Timo Airaksinen oli tanakasti mediaeliitin linjoilla ja valitteli äänestyksen ”rasistista pohjavirettä”.

Airaksinen ei ole tunnettu argumentaatiotaidoistaan, ja tälläkin kertaa hän tyytyi tölväisemään, että EU:n vastustajat ”kääntävät selkänsä nykyhetkelle”. Luulisi, että viisaustieteilijällä olisi takataskussaan muitakin retorisia aseita kuin homeinen Current year –kortti.

Ylimielinen pyhän vihan saarna on jatkunut HS:n sivuilla jo lähes viikon verran. Otsikko ”Brexitissä tyhmyys tiivistyy” kiteyttää sen, kuinka ”moniarvoisuutta” toitottavat Suomen-syöjät suhtautuvat toisinajattelijoiden arvoihin. Kun HS kirjoittaa, että ”Britannian EU-eroon päädyttiin, koska kansa äänesti väärin”, ei kyse ole toimittajien itseironiasta vaan haudanvakavasta turhautumisen tunnustuksesta.

Sekä Yleisradio että HS ovat valehdelleet suomalaisille, että Brexit johti lähes pogromeihin maahanmuuttajia vastaan (1, 2).

Implisiittinen viesti siis on, että EU:sta ei tule erota, koska muuten pahat valkoiset rasistit syyllistyvät kansanmurhiin. Kun valtavirtaisten valemedioiden ”uutisiin” tutustuu tarkemmin, selviää, että käytetyt lähteet ovat niinkin laadukkaita kuin ”yksi Twitter-käyttäjä” (!) sekä raportit ”rasistisista huuteluista”. Laatujournalismia!

Valtavirtainen valemedia ajaa kaikkialla länsimaissa kahden ihmisryhmän asiaa. Ensimmäinen niistä ovat kulttuurimarxistien jalustalle nostamat seksuaaliset ja etniset vähemmistöt. Toinen ryhmä ovat keinottelulla, sisäpiirikaupoilla ja talousrikollisuudella rikastuneet kasinokapitalistit.

Brexit-uutisointia ei toisin sanoen tehdä lainkaan tavallisten eurooppalaissyntyisten palkansaajien tai pk-yrittäjien näkökulmasta.

Sen sijaan Helsingin Sanomat päästi ääneen monimiljardööri Richard Bransonin, jonka omistamien osakkeiden arvoa Brexit oli leikannut. Britit tuntevat Bransonin militanttina ja jääkylmänä uusliberaalina, joka kampanjoi aktiivisesti julkisten palveluiden yksityistämisen puolesta.

HS:n toimituksessa ilmeisesti luotetaan siihen, että köyhtyvät suomalaiset ovat jo niin passiivisia, ettei kukaan jaksa pöyristyä siitä, että Bransonin kaltaiset rosvoparonit esitetään maailmanpolitiikan ja julkisen talouden ”asiantuntijoina”.

”EU:lla ei ole mitään tekemistä talouden ja maahanmuuton kanssa!”

Yhdysvalloissa etenkin juutalaisen Arthur Ochs Sulzbergerin johtama valemedia New York Times aloitti välittömästi hyökkäyksen Brexit-äänestäjiä vastaan. Juutalainen Roger Cohen toisti omassa artikkelissaan Helsingin Sanomista tuttuja kliseitä ja väitti Brexitin johtuneen tavallisen kansan junttimaisuudesta.

Cohenin mukaan EU-vastaisuus on lisääntynyt muun muassa pankkikriisien, leikkauspolitiikan, ostovoiman heikentymisen, pakolaistulvien ja varallisuuseroja kärjistävien veroparatiisien vuoksi.

Juutalainen toimittaja luotti ilmeisesti siihen, että myös valtaosa NY Timesia lukevista ihmisistä on hänen halveksumiaan juntteja, joten hän valehteli silmät kirkkaana, ettei EU:lla ole mitään tekemistä listattujen ilmiöiden kanssa! Valhe oli häkellyttävä, sillä jo peruskoululaiset tietävät, että juuri talous- ja maahanmuuttopolitiikka ovat EU-päätöksenteon ytimessä!

Toisessa NY Timesin artikkelissa EU:n vastustajia haukuttiin puolestaan ”pelkureiksi, joilla ei ole mielikuvitusta”. Vaikka Brexitistä päätettiin täysin rauhanomaisessa kansanäänestyksessä, syytti Sulzbergerin törkylehti brittiäänestäjien enemmistöä ”uuden ideologisen sodan sytyttämisestä”. Kun talous- ja arvoliberaali globalisti ei saa tahtoaan läpi, ei kansan tahto olekaan ”demokratiaa” vaan ”sodanjulistus”!

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n entinen pääekonomisti, juutalainen Kenneth Rogoff suuntasi myös kiväärinsä piipun kohti demokratiaa. Juutalaispankkiirin mukaan ”demokratia epäonnistui”, koska kansa tuli ”hulluksi” ja äänesti väärin. Rogoffin mukaan demokratia onkin pelkkää ”venäläistä rulettia”.

Julkilausumaton viesti on tietysti, että kaikki poliittinen valta tulisi siirtää kansalta Rogoffin itsensä kaltaisille julkisuudelta piilossa toimiville pankkiireille ja virkamiehille. Hänen onnekseen näin on jo suurilta osin kaikissa länsimaissa tehty.

Soros ennusti eron

Lauantaina kajahti myös Mordorista – George Soros sihisi omassa Project Syndicate –julkaisussaan olevansa äärimmäisen pettynyt brittiäänestäjien päätökseen. Aivan kuin brittien pitäisi välittää siitä, mitä talousrikollisuudella omaa egoaan ruokkiva sosiopaatti heistä ajattelee.

Soros kuului itse asiassa niihin, jotka arvasivat, että EU:n vastustajat voittaisivat äänestyksen; hän löi johdannaismarkkinoilla vetoa Brexitin puolesta.

Soros kääri siis mehevät shekelit kansanäänestyksen lopputuloksesta, mutta mammonan luoma lohtu oli hänen mukaansa laiha: Euroopan unioni on Sorosin mukaan mennyt nyt ”rikki”.

Sorosin mielestä ainut keino pelastaa vanhan mantereen tulevaisuus on poliittisen sekä taloudellisen vallan täydellinen ylikansallinen keskittäminen aina pankeista, julkisista investoinneista ja lainsäädännöstä lähtien. Visio yhdestä maailmanhallituksesta on edelleen kirkas ja kyseenalaistamaton.

Myös Soros syyttää ”perusteettomia” maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä pelkoja Brexitistä. Tavallisille briteille ”perusteettomat pelot” ovat kuitenkin pikimustaa arkea; maassa on paljastunut viime vuosina esimerkiksi lukuisia siirtolaisten pyörittämiä pedofiili-, paritus- ja raiskausrinkejä, joiden uhreiksi on valikoitu nuoria valkoisia tyttöjä.

Brexitiä äänestivät erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden uhkaamat britit, jotka eivät kykene kilpailemaan työmarkkinoilla ulkomaalaista orjatyövoimaa vastaan.

Yksityislentokoneellaan maailmaa kiertävää Sorosia ei kiinnosta toki tippaakaan maanalaiset lapsibordellit tai pitkäaikaistyöttömyys. Ne ovat vain oheisvahinkoja – monikulttuuriseksi varttuvan Euroopan kasvukipuja.

Siirtyykö Lontoon Cityn valta kokonaan Wall Streetille?

Amerikkalainen ekonomisti Paul Craig Roberts totesi olevansa skeptinen Brexitin suhteen, vaikka hän toivookin EU:n täydellistä hajoamista.

Robertsin mukaan eliitillä on monia keinoja hidastaa erohakemuksen lähettämistä tai perua erohanke kokonaan:

• Hallitus voi neuvotella EU:n kanssa nykyistä ”paremman sopimuksen”, jolloin kansanäänestyksen tulos voitaisiin kuitata vanhentuneena.
• Merkittävät keskuspankit ja hedgerahastot voivat hyökätä puntaa vastaan ja tuhota brittiosakkeiden arvon johdannaisspekulaatiolla. Tämän tavoitteena on ”todistaa” briteille, että EU-ero johtaa vääjäämättömään talouskriisiin.
• Valtamedia ja poliitikot yrittävät vedota ”Euroopan yhtenäisyyteen” ja pelotella EU:n ulkopuolelle jättäytyviä sillä, että Venäjä voi hyökätä niitä vastaan sotilaallisesti.
• Brexit-myönteisiä poliitikkoja tullaan lahjomaan ja painostamaan kulissien takana.
• Britannian teollisuuden lobbausjärjestö CBI asettuu pankkien puolelle ja syyttää EU:n vastustajia työttömyyden kasvusta.

Robertsin mukaan on mahdollista, että Brexitin myötä maailmanpolitiikan painopiste (1, 2) siirtyy entistä voimakkaammin Lontoon Cityn finanssikeskuksesta Yhdysvaltoihin ja Wall Streetille.

Roberts muistuttaa, että Britannialle on perinteisesti myönnetty suuria etuoikeuksia useisiin muihin EU-maihin verrattuna: oma valuutta, EKP:sta irrallinen keskuspankki ja diplomaattinen ”erityissuhde” Yhdysvaltojen kanssa. (Britannian pääministeri Harold Macmillan totesi jo toisessa maailmansodassa, että hänen kotimaansa rooli oli toimia Amerikan ulkopolitiikan työkaluna.)

Juuri erityisasemansa vuoksi Britannia on toiminut Euroopan rahoitus- eli korruptiokeskuksena. EU-liittovaltiokehityksen myötä Britannia saatettaisiin kuitenkin lopulta pakottaa luopumaan valuutastaan sekä itsenäisestä raha- ja finanssipolitiikasta. Robertsin mukaan pitkällä tähtäimellä Brexit saattaisi siis olla Lontoon Citylle loistava henkivakuutus.

Osasiko eliitti odottaa Brexitiä?

Taloustutkimuksen professori Michael Hudsonin mukaan Brexit tuhosi rahoitusmarkkinoilla välittömästi monien merkittävien pankkiirien, meklariyhtiöiden ja sijoittajien varat.

Tämä voi enteillä seuraavaa suurta rahoituskriisiä sekä uusia veronmaksajien rahoilla kustannettuja ”pelastuspaketteja” finanssieliitille.

Hudson on kuitenkin optimistinen ja kirjoittaa, että Brexit voi johtaa jopa eurovaluutan sekä TTIP-pankkivaltasopimuksen tuhoon. Chris Hedgesin haastattelema Hudson totesi myös:

”Monet finanssiyhtiöt, pankit ja ehkä jopa valtiot tulevat ajautumaan konkurssiin. Ranskalaiset ja muut eurooppalaiset pankit pyrkivät ostamaan itselleen Lontoossa toimineet firmat. Brittipankit tulevat kärsimään suurista tappioista ja valtio tulee menettämään valtavasti verotuloja.

Suuri kysymys on, mitä Englannin keskuspankki aikoo tässä tilanteessa rahoittaa – kansantaloutta vai talousvaikeuksissa rypeviä yksityisiä pankkeja?”

Suurten pankkien Brexit-odotuksista on esitetty hyvin vaihtelevia arvioita. Taloustoimittaja Yves Smithin mukaan sijoittajien ja rahoituslaitosten veriset tappiot todistavat, että Brexit todellakin tuli yllätyksenä merkittävälle osalle rahoitusmarkkinoita. Eliitti kävelee nyt tulisilla hiilillä eikä ole vieläkään varma, kuinka äänestystulokseen tulisi suhtautua.

Kriittinen talousjulkaisu Zero Hedge julkaisi maanantaina Brandon Smithin analyysin, jonka mukaan Brexit oli helppo ennustaa talouskehityksen, Yhdysvaltojen keskuspankin johtajan Janet Yellenin lausuntojen ja Sorosin kaltaisten suursijoittajien käytöksen perusteella. Ainakin osa eliitistä osasi ennakoida Brexitin.

Smithin mukaan Brexit tulee jopa hyödyttämään globalisteja pitkällä tähtäimellä, sillä briteistä tehtiin hyvissä ajoin syntipukkeja velkakuplien aiheuttamalle väistämättömälle Euroopan talousromahdukselle.

Vaikka EU on ollut globalisteille hyödyllinen työkalu, ei se ole koskaan ollut täydellinen. EU voidaan uhrata, mikäli sen tilalle saadaan aito liittovaltio. Mikäli eurooppalaiset saadaan vakuutettua siitä, että brittien ”nationalismi” aiheutti seuraavan finanssikriisin, voi tämä merkitä suuria harppauksia federalisteille.

Juutalaisen Goldman Sachs –rikollispankin kasvatti ja EKP:n johtaja Mario Draghi vahvisti Brandon Smithin ennustukset tuoreeltaan vaatimalla Euroopan rahapoliittisen päätöksenteon keskittämistä ylikansallisille elimille. Draghin mukaan valtioilla ei tule olla oikeutta rahapoliittiseen itsenäisyyteen, sillä ”globaalissa maailmassa kansalliset päätökset vaikuttavat myös muihin maihin”.

Juutalainen Bloomberg-lehti teki nolon freudilaisen lipsahduksen otsikoimalla artikkelinsa: ”Draghi Wishes For A New World Order Populists Will Love To Hate”. Pian sana ”New” poistettiin ”World Orderin” edestä.

Edessä ratkaisevat vuodet

Myös talousdemokraattinen Positive Money –liike on skeptinen Brexitin suhteen. Toistaiseksi ei ole lainkaan takuita siitä, että Brexit tulisi vaikuttamaan poliittisista ongelmista vaikeimpaan – yksityisten pankkien ylivaltaan suhteessa valtioihin.

Positive Moneyn mukaan pankit tulevat käyttämään Brexit-hajaannusta hyväkseen pyrkiessään lobbaamaan velkamarkkinoiden, korruption ja talousrikollisuuden kannalta entistä edullisempaa lainsäädäntöä:

”Mikäli Britannialla olisi punnan sijaan käytössä euro, tulisi rahaliitosta eroaminen kasvattamaan talousdemokraattisen rahauudistuksen todennäköisyyttä. […] Yhdistyneellä kuningaskunnalla kuitenkin on jo oma valuutta sekä EKP:sta irrallinen rahapolitiikka. […]

Suurin uhka onkin tällä hetkellä pankkisääntelyn purkamistalkoot. Seuraavan kahden vuoden aikana pankit tulevat toistuvasti uhkailemaan brittihallitusta, että ne aikovat siirtyä ulkomaille heti, kun virallinen eroprosessi käynnistyy.

Hallitus tekee kaikkensa estääkseen pankkien paon, jotta työttömyys- ja vero-ongelmat eivät kärjistyisi. Poliitikot tulevat toisin sanoen alistumaan lobbareiden painostuksessa.

On riski, että mikäli Britannia ei liity Euroopan talousalueeseen (mikä tarkoittaisi joka tapauksessa EU-lainsäädännön noudattamista), hallitus tulee täyttämään pankkien ja muiden rahoituslaitosten kaikki toiveet, jotta nämä eivät lähtisi. Tämä johtaisi pankkien vaikutusvallan nopeaan paisumiseen.”

Brexit voi olla siis askel kohti vapautta tai portti todelliseen liittovaltiohelvettiin.

Ajattelipa kansanäänestyksen todellisista vaikutuksista mitä tahansa, seuraavat kaksi vuotta voivat olla Euroopan kannalta ratkaisevia.

 

Arvi Pihkala