Israel – terrorismin ja salamurhien suurvalta

Juutalaistaustaisen venäläisen oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin kuolema on synnyttänyt yllätyksetöntä poliittista keskustelua Euroopassa. Juutalaiset lähteet ovat syyttäneet tapauksesta tietysti ”antisemitismiä”. Suomalaistoimittajat pitävät tapausta puolestaan esimerkkinä itänaapurin absoluuttisesta pahuudesta.

Nemtsov oli osa Venäjän hallittua oppositiota, jota ei olla pidetty koskaan varteenotettavana haastajana Putinille. Nemtsov nautti asemastaan poliittisena pahana poikana. Hän nautti rahastaan ja oli Neuvostoliiton kaaduttua välittömästi vaatimassa valtion omaisuuden yksityistämistä ja länsimaista uusliberaalia talousmallia. Hän ei päässyt koskaan merkittäviin poliittisiin tehtäviin, joten hän käytti energiansa juhlimiseen ja irtosuhteisiin. Mikäli valtamediaan on uskominen, koko Venäjä kuitenkin ajautui poliittiseen kaaokseen juutalaisen ”oppositiojohtajan” murhan vuoksi. Sama Venäjä, jonka ”vanhoillisia” homolakeja vastaan Helsingin Sanomien kolumnistit jaksavat yhä uudelleen ja uudelleen kiukutella. Konservatiivipolitiikan synnyttämää moraalista vimmaa ruokitaan nyt julkaisemalla listoja oppositiojohtajista, jotka hallituksen epäilleen murhanneen Venäjällä Neuvostoliiton kaaduttua. Listat kuitenkin kalpenevat sionistien saavutusten rinnalla.

Venäjä on kiitollinen kohde liberaalille medialle. Maa on korruptoitunut oligarkia, joka on hukannut identiteettinsä. Se on lapsellisen helppo – ja ennen kaikkea poliittisesti korrekti – kohde kritiikille. Kun oppositiojohtaja murhataan tai homoaktivisti vangitaan, pääsevät päätoimittajat kiillottamaan Suomessa moraalista kilpeään. Hiljattain muun muassa Yle ja Helsingin Sanomat ovat puolestaan aloittaneet mittavan kampanjan Internetin ”Venäjä-trolleja” vastaan. Venäjä ansaitsee kovaa kritiikkiä, mutta valtamedia lyö sitä lähes aina vääristä syistä. Lisäksi Venäjä-demoni on viimeisin valtamedian luoma savuverho, joka peittää taakseen paljon suuremman poliittisen ongelman. Miksi maailma kuohuu heti, kun Venäjällä kuolee yksi oppositiopoliitikko hämärissä olosuhteissa? Miksemme ole huolestuneita poliittisten salamurhien todellisista suurvalloista?

Muutama viikko sitten jopa suomalaismedia uutisoi lyhyesti vuodetuista sähkeistä, jotka todistivat, että Israel on valehdellut järjestelmällisesti kansainväliselle yhteisölle Iranin ydinohjelmasta. Tämä oli merkitykseltään huomattavasti suurempi uutinen kuin venäjänjuutalaisen playboyn kuolema. 2000-luvun alussa Israel valehteli Saddam Husseinin ”joukkotuhoaseista” ja sytytti aggressiivisesti lobbaamalla vuosia kestäneen teurastuksen Irakissa. Nyt valmistellaan sotaa Irania vastaan, mutta valtamedian katse on nauliintunut Venäjään. Juutalaisvaltio on jo kymmeniä vuosia käynyt murha- ja tiedustelukampanjaansa niin arabi- kuin länsimaitakin vastaan. Jostain syystä Israelia ei kuitenkaan olla koskaan luokiteltu terroristivaltioksi eivätkä länsimaat ole uskaltaneet puuttua sen toimintaan edes talouspakottein.

 

Väkivaltaa naapureita vastaan

”Israelin strategista arvoa [Yhdysvaltojen kannalta] vähentää myös se, ettei Israel toimi lojaalin liittolaisen tavoin. Israelilaisviranomaiset jättävät usein Yhdysvaltojen toivomukset huomiotta ja rikkovat amerikkalaisjohtajille tekemänsä lupaukset. Israel on esimerkiksi rikkonut lupauksensa lopettaa laittomien siirtokuntien rakentamisen sekä palestiinalaisjohtajien salamurhat.”
– Mearsheimer, John. Walt, Stephen. The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy.

Tammikuussa maailma seurasi kiusaantuneessa hiljaisuudessa, kun Israel yritti provosoida Hizbollahia vuoden 2006 sodan toisintoon. Ensin Israel salamurhasi Syyriassa joukon Hizbollahin sotilaita sekä iranilaisen kenraalin. Nämä olivat alueella taistelemassa ääri-islamisteja, kuten al-Nusran rintamaa ja Islamic Statea (IS) vastaan. Murhaamalla iranilaisia, libanonilaisia sekä Syyrian hallituksen joukkojen sotilaita Israel on voimistanut ääri-islamistien asemaa Lähi-idässä. Hizbollah kosti ampumalla raketteja israelilaista sotilassaattuetta kohti. Monien lähteiden mukaan iskussa kuoli vähintään kaksi juutalaista ja seitsemän haavoittui. Israel päätti kärjistää tilannetta lisää ja alkoi tulittaa Libanonia summittain – ja vaaransi näin lukemattomien siviilien hengen. Juutalaiset eivät kuitenkaan osuneet yhteenkään Hizbollahin taistelijaan, vaan tappoivatkin ”vahingossa” espanjalaisen YK-rauhanturvaajan.

Espanja suuttui hetkeksi, mutta koko muu maailma oli hiljaa. Ei pakotteita Israelia vastaan. Ei anteeksipyyntövaatimuksia. Jos Iran olisi tappanut ensin joukon juutalaisia ja tilanteen kärjistyttyä surmannut vielä eurooppalaisen rauhanturvaajan, olisi siitä syntynyt kansainvälinen skandaali. Koska murhamiehet olivat kuitenkin juutalaisia, painettiin koko asia villaisella. Sattuuhan niitä – salamurhia ja rauhanturvaajien tappoja.

Ehkäpä paljaimmillaan Israelin kansainvälinen terrori esiintyy sen suhteissa Libanoniin. Vuonna 2000 Hizbollah onnistui kymmeniä vuosia jatkuneen vastarinnan päätteeksi karkottamaan juutalaiset miehittäjäjoukot Libanonista. Yksikään arabiarmeija ei ole ollut yhtä menestyksekäs Israelin-vastaisessa puolustustaistelussa kuin Hizbollah. Sionistivaltio ei ole kuitenkaan tottunut tappioihin, joten 2006 se aloitti jälleen sodan Libanonia vastaan, mutta hävisi. Huonona häviäjänä Israel on sittemmin päättänyt turvautua avoimen sodan sijaan salamurhakampanjaan. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah on joutunut viime vuodet elämään piilossa ja välttelemään julkisia esiintymisiä, koska hänen järjestönsä on onnistunut pitämään Israelin valloitushaluiset sotilaat Libanonin ulkopuolella. Israel on määritellyt Nasrallahin ”sotilaskohteeksi”; toisin sanoen juutalaisvaltio on julistanut murhaavansa hänet tilaisuuden tullen. On jälleen hyvä verrata Israelia muihin maailman valtioihin. Kuinka YK, EU ja Yhdysvallat kohtelisi Irania, jos se aloittaisi ensin sodan Israelia vastaan ja tämän jälkeen julistaisi, että Benjamin Netanjahu on ”sotilaskohde”, joka tullaan ennemmin tai myöhemmin murhaamaan? Miksei Israelia rangaista terroristaan?

Perustamisestaan lähtien Israel on tehnyt Palestiinassa pelon politiikkaa terrorisoimalla ja murhaamalla arabioppositiota. Viime kesänä Israel murhasi Gazassa tuhansia siviileitä, joista noin 600 oli pieniä lapsia. Kansainvälisen yhteisön mukaan terroristeja ovat kuitenkin vain arabien sotilasjärjestöt, jotka puolustavat palestiinalaissiviileitä jatkuvalta sorrolta, johon kuuluvat väkivallan lisäksi muun muassa eristäminen, raiskausuhkaukset, uloste- ja jäteterrorismi, taloudellinen riisto ja jopa puhtaan veden ryöstäminen. Media tarttuu sortoon harvoin, sillä ovathan Venäjän liberaalit oppositiojohtajat arabisiviileitä mediaseksikkäämpiä hahmoja. Miksi puhua sionistisesta valtioterrorista, kun voi puhua Pussy Riotista. Mitä väliä sillä on, että juutalaisvaltio poltti Gazassa siviileitä valkoisella fosforilla? Onhan monin verroin hirveämpää, että Venäjällä on ammuttu – juutalainen! – populisti!

Israelin perustamisesta lähtien Palestiinassa on suoritettu etnistä puhdistusta, joka alkoi noin 750 000 palestiinalaisen väkivaltaisesta häätämisestä. Tästä huolimatta Israel saa edelleen Saksan kaltaisilta valtioilta hyvitysrahaa toisen maailmansodan ”holokaustista”. Kaksinaamaista. Vaikka Israel syyttää Hamasia siviilien käyttämisestä ”ihmiskilpinä”, juutalaisvaltio itse on YK:n mukaan syyllistynyt siihen. Juutalaispoliisit kiduttavat järjestelmällisesti kiinni ottamiaan palestiinalaisia lapsia. Pelkurimaiset juutalaissotilaat ovat puolestaan käyttäneet kidnappaamiaan palestiinalaislapsia ihmiskilpinä tunkeutuessaan mahdollisesti vaarallisiin rakennuksiin ja pakottaneet näitä tutkimaan pakkauksia, joissa on pelätty olevan räjähteitä.

 

Israelissa salamurhat ovat politiikan jatke

Varsinaiset salamurhat ovatkin vain sionistien rasistisen politiikan jatke. Aihe nousi hetkeksi julkiseen keskusteluun 2013, kun palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin alettiin epäillä kuolleen poloniummyrkytykseen. Arafatin jäänteistä löydettiin erittäin suuria pitoisuuksia radioaktiivista myrkkyä, minkä vuoksi Israelin epäiltiin olevan vastuussa murhasta. Israelin presidentti Shimon Peres antoi samana vuonna New York Timesille pitkän haastattelun, jossa hän myönsi, että juutalaisvaltio oli vuosien saatossa punonut useita juonia Arafatin murhaamiseksi.

Arafat on pelkkä jäävuoren huippu; Israelin viranomaiset murhaavat ja kidnappaavat säännöllisesti arabijohtajia ja -sotilaita. Kun Israel perustettiin, juutalaisterroristit murhasivat arabien lisäksi esimerkiksi lukemattomia englantilaisia poliiseja ja virkamiehiä. Sionistit väittävät Israelin olevan terrorisminvastaisen sodan airut, vaikka juutalaisvaltio syntyi terrorista. Meitä ei muistuteta lähes 100 ihmishenkeä vaatineesta King David –hotellin pommituksesta, Deir Yassinin, Qanan, Sabran ja Shatilan sekä Qibyan verilöylyistä, pommi-iskuista Punaista Ristiä vastaan tai muistakaan sionistisista hirmuteoista. ”Terrorismi” kiteytyy valtamediassa arabitaustaiseen itsemurhapommittajaan, vaikka juutalaiset käyttivät taktiikkaa jo ennen arabeja: 1946 Jerusalemin rautatieasema räjähti ilmaan. 12 henkeä vaatineen itsemurhaiskun takana oli juutalaiseen Irgun-terroristijärjestöön kuulunut Sima Fleishhaker-Hoizman. Hän kuului samaan järjestöön kuin terroristi Menachem Begin, josta tuli myöhemmin Israelin pääministeri.

Juutalaiset turvallisuuspalvelut, kuten Mossad, Shin Bet ja Sayeret Matkal ovat vuosikymmenien ajan syyllistyneet terrorismiin ja poliittisiin salamurhiin Israelissa ja ulkomailla YK:n ja länsimaiden siunauksella. Israel on jopa sylkenyt liittolaisvaltioidensa kasvoille varastamalla länsimaalaisten identiteettejä Mossadin murhamiesten käyttöön. Läheskään kaikki uhreista eivät ole kuuluneet puolisotilaallisiin järjestöihin. Israelin tiedustelupalveluiden salamurhakampanjoissa on vuosikymmenten saatossa kuollut suuri määrä arabeja, jotka eivät koskaan olleet syyllistyneet itse väkivaltaan.

Kuuluisia syyttömiä uhreja ovat esimerkiksi kristitty runoilija ja rauhanaktivisti Kamal Nasser, sarjakuvapiirtäjä Naji al-Ali, Norjassa asunut tarjoilija Ahmed Bouchiki, Hizbollah-johtaja Abbas al-Musawin vaimo ja viisivuotias lapsi, Hamas-johtaja Salah Shehaden vaimo ja nuori tytär, Hamas-johtaja Abdulaziz al-Rantisin poika sekä amerikkalainen ihmisoikeusaktivisti Rachel Corrie, jonka yli juutalaiset ajoivat tarkoituksella puskutraktorilla. Koska Corrie teki työtä palestiinalaisten puolesta, ovat israelilaiset juhlistaneet hänen rakaa kuolemaansa kokoontumalla leipomaan ”Rachel Corrie –pannukakkuja”.

Länsimainen valtamedia kuitenkin vaikenee tästä kaikesta. Jopa liittolaisvaltio Yhdysvallat on todennut, että Israelin murhakampanja Hamas-johtajia sekä näiden perheenjäseniä ja naapureita vastaan on ollut poliittinen katastrofi. Murhat eivät ole lisänneet Israelin suosiota palestiinalaisten keskuudessa, vaan lisänneet epävakautta. Yhdysvaltojen varoituksista huolimatta Israel ei ole suostunut lopettamaan salamurhia. Israel ei edes halua rauhaa.

Juutalaisvaltio perustelee raakaa palestiinalaispolitiikkaansa usein vetoamalla ”antisemitismiin” ja ”holokaustiin”. ”Arabit ovat juutalaisvastaista kansaa! Heidät pidetään kurissa vain jatkuvalla valvonnalla ja väkivallalla!” Israel-propaganda väittää, että mikäli palestiinalaisille myönnettäisiin yhdenmukaiset ihmis- ja kansalaisoikeudet, he ”ajaisivat juutalaiset mereen”. Lause on irvokas, sillä 1948 Palestiinaan saapuneet sionistit ajoivat kirjaimellisesti alkuperäiset asukkaat mereen ja julistivat, että alue kuuluu nyt juutalaisille. Tapahtumista muistuttavat valokuvat, joissa palestiinalaispakolaiset kahlaavat kohti tuntematonta.

Juutalaiset eivät halua omien sanojensa mukaan siis kokea samaa kohtaloa. Tämän vuoksi Israelin on pakko pommittaa palestiinalaisia sairaaloita, ampua kiviä heitteleviä pikkulapsia kuoliaaksi, tulittaa rannalla loikoilevia auringonpalvojia ja ampua selkään aseettomia palestiinalaisia, jotka ovat kävelleet ”juutalaisten alueelle”. Samasta syystä Israel on omaksunut niin sanotun Dahiya-doktriinin, jonka perusteella se tekee konfliktien aikana suhteettoman voimakkaita iskuja palestiinalaissiviilien omaisuutta ja infrastruktuuria vastaan. Palestiinaa hallitaan pelolla.

 

Poliittisia murhia diaspora-maissa

Kukaan tuskin yllättyi siitä, että terrorismista tuli kiinteä osa Israelin politiikkaa heti alusta asti. Israelin johtoon nousivat Euroopasta saapuneet juutalaissiirtolaiset. 1900-luvun alussa eri puolilla mannerta oli syntynyt voimakkaita juutalaisvastaisia liikkeitä, sillä Euroopan juutalaiset liitettiin väkivaltaisiin vallankumouksellisiin liikkeisiin – ennen kaikkea kommunismiin. Esimerkiksi Suomessa julkinen keskustelu aiheesta on kuitenkin tukahdutettu oikeusteitse. 1920 brittijournalisti Robert Wilton kirjoitti bolsevikkijuutalaisten salamurhakampanjasta Venäjällä: ”Koko bolsevismin historia Venäjällä on muukalaishyökkäyksen historiaa. Tsaarin murhan suunnitteli juutalainen Sverdlov (joka tuli Venäjälle Saksan palkkaamana agenttina) ja sen toimeenpanivat juutalaiset Goloshchekin, Syromolotov, Safarov, Voikov ja Jurovski. Murha ei ollut Venäjän kansan tekosia, vaan vihamielisten tunkeutujien.” Suomessa Wiltonin kirjan myyminen on kuitenkin kielletty Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvoston vaatimuksesta.

Neuvostoliiton lisäksi juutalaistaustaiset aktivistit ympäri Eurooppaa syyllistyivät 1900-luvun alun pahamaineisimpiin poliittisiin murhiin, joista muutamia alla:

• Sholom Schwartzbard murhasi Symon Petliuran
• Herschel Grynszpan murhasi Ernst vom Rathin
• David Frankfurter murhasi Wilhelm Gustloffin
• Heinz Naumann ja Hans Kippenberger murhauttivat saksalaisia poliiseja
• Terroristijohtaja Jevno Azef murhautti Vjatšeslav von Plehwen ja Sergei Aleksandrovitšin
• Hirsh Lekert yritti murhata monia poliittisia vihollisiaan
• Mordehai Gerškovitš Bogrov murhasi Pjotr Stolypinin
• Yakov Blumkin murhasi Wilhelm von Mirbach-Harffin

…Ja niin edelleen. Ad nauseam. Myös Yhdysvalloissa kuohui. Juutalaisanarkisti Emma Goldman vaati sotaa yhteiskuntaa vastaan ja kannatti avoimesti salamurhia politiikan välineenä. Juutalaisagitaattorin seuraaja Leon Czolgosz murhasikin presidentti William McKinleyn. Jostain syystä kaikki tapaukset ovat kuitenkin pyyhkiytyneet pois virallisen historian lehdiltä. Hollywood ei ohjaa näistä tragedioista elokuvia. Keltään ei vaadita anteeksipyyntöä tai korvauksia. Suuret juutalaisjärjestöt eivät suinkaan ole tuominneet murhaajien tekoja, vaan monia listatuista henkilöistä pidetään edelleen vapaustaistelijoina ja esikuvina. He ovat kansallissankareita. Israel jatkaa heidän jalanjäljillään.

Toisen maailmansodan päätyttyä suuri osa poliittisesta väkivallasta siirtyi länsimaista Israeliin. Juutalaiset terroristit ovat kuitenkin kylväneet kauhua myös lännessä pommi-iskuilla, tappouhkauksilla, murhilla ja pahoinpitelyillä. 1960-luvulla juutalainen Anti-Defamation League –painostusjärjestö osallistui Amerikassa Kathy Ainsworth –nimisen valkoisen aktivistin murhaan. Artikkelissa ”Holokausti on maailmanpoliittinen ase” olemme kertoneet juutalaisten väkivaltaisista iskuista kriittisiä holokaustitutkijoita vastaan. Jewish Defense League –terroristiryhmä (joka murhasi muun muassa myös kristityn arabiaktivisti Alex Odehin) yritti murhata useaan otteeseen Ernst Zündelin, joka ei uskonut juutalaisten joukkotuhoon toisessa maailmansodassa. He uhkasivat murhata myös holokaustitutkija David Colen. Vielä Zündeliä ja Colea huonompi onni oli ranskalaisella François Dupratilla, jonka Jewish Revolutionary Group murhasi autopommilla. 1984 juutalaiset ampuivat professori Hermann Greiven Saksan Kölnissä, sillä he eivät pitäneet siitä, että ei-juutalainen Greive tutki työkseen ”valitun kansan” uskontoa.

Juutalaisjärjestöjen suhde poliittiseen väkivaltaan on mielenkiintoinen. Mikäli juutalaisten kimppuun hyökätään, syytetään usein koko eurooppalaista yhteiskuntaa ”rasismista” ja ”antisemitismistä”. Poliitikoilta vaaditaan näyttäviä irtisanoutumisia juutalaisvastaisuudesta. Vuodenvaihteessa englannissa vangittiin sen sijaan juutalainen Neil Masterson, joka on entisen pääministeri David Cameronin ystävä. Juutalainen vangittiin, sillä hän oli hyökännyt keskellä kirkasta päivää Israel-vastaisen poliitikko George Gallowayn kimppuun. Masterson pahoinpiteli poliitikon, koska tämä oli hänen mielestään ”juutalaisia vihaava natsi”. Tapahtumaa ympäröi lähes täydellinen mediahiljaisuus. Mikä mielenkiintoisinta, yksikään juutalainen järjestö ei tuominnut pahoinpitelyä! Mitä jos Gallowayn paikalla olisi ollut juutalainen sionisti ja Masterson olisi ollut muslimi tai ”uusnatsi”? Tapaus olisi noussut kansainväliseksi uutiseksi. Nykyilmapiirissä juutalaisten ei kuitenkaan tarvinnut edes ottaa kantaa tapaukseen. Yhteiskunta ei vaadi juutalaisilta anteeksipyyntöjä. Masterson aikoo muuttaa Israeliin tuomion istuttuaan.

 

Iranilainen ydinase – jota ei ollut

Viime vuosina Israel on saanut kyseenalaista julkisuutta murhaamalla iranilaisia ydintiedemiehiä. Ilmiö ei kuitenkaan ole uusi, sillä sionistit ovat murhanneet eri alojen tieteilijöitä jo Israelin perustamisesta lähtien. 1960-luvulla Mossad käynnisti Operaatio Damoklesin, jonka aikana juutalaiset murhasivat saksalaisia rakettitiedemiehiä, jotka työskentelivät Egyptille. Ensin juutalaiset alkoivat uhkailla tiedemiesten Euroopassa asuvia perheenjäseniä väkivallalla, jotta isät palaisivat Egyptistä takaisin kotiin. Vaikka useat operaation iskuista toteutettiin Euroopan maaperällä, ei esimerkiksi Saksan sodanjälkeinen nukkehallitus lopettanut ”holokaustikorvausten” maksamista juutalaiselle rikollisvaltiolle tai asettanut muitakaan sanktioita. Murhakampanjan johtaja Jitzhak Shamirista tuli myöhemmin juutalaisvaltion pääministeri.

2010-luvun vaihteessa alkoivat iranilaistiedemiesten salamurhat. Heitä alkoi kuolla autopommi- ja ampumavälikohtauksissa. Yhdysvallat myönsi, että murhien takana oli Israel. Israel yritti epätoivoisesti välttää negatiivista julkisuutta ja syytti murhista jopa Iranin hallitusta! Murhat ovat syöneet Israelin uskottavuutta niin sanotussa terrorisminvastaisessa sodassa. Israel syyttää Irania ”terroristivaltioksi”, vaikka Iran ei ole hyökännyt mitään maata vastaan yli 200 vuoteen. Iran-vastaiseen lokakampanjaan liittyivät myös länsimaisen median julkaisemat valheelliset käännökset presidentti Mahmud Ahmadinežadin puheista. Me kaikki olemme kuulleet väitteen, että Ahmadinežad olisi vaatinut ”Israelin pyyhkimistä pois maailmankartalta”. Tämä on kuitenkin valhe, joka on jäänyt elämään sionistimedian laajan vaikutusvallan ansiosta. Ahmadinežad ei koskaan vaatinut Israelin tuhoamista, vaan sotarikoksiin syyllistyneen hallituksen vaihtamista. Israelin ja länsimaiden sionistimedian on valehdeltava jatkuvasti Iranin johtajista ja politiikasta oikeuttaakseen oman salamurhakampanjansa.

Israel väittää, että Iran valmistaa ”ydinasetta”, vaikka tästä ei ole mitään todisteita. Iran on ollut avoin ydinenergiahankkeestaan ja se on IAEA:n mukaan noudattanut kansainvälisesti asetettuja ehtoja. Se ei ole valmistamassa ydinasetta. Samaa ei voi sanoa juutalaisvaltiosta, jolla on jättimäinen laiton ydinasearsenaali. Israel on kieltäytynyt yhteistyöstä IAEA:n kanssa eikä se ole ratifioinut ydinsulkusopimusta. Kun ydinteknikko Mordechai Vanunu paljasti joukkotuhoaseohjelman maailmalle 1980-luvulla, Mossad kidnappasi hänet Roomassa ja kuljetti kidutettavaksi Israeliin. Ydinaseen lisäksi Israel on pyrkinyt kehittämään etnisiä bioaseita, jotka tappaisivat arabeja mutta jättäisivät rodullisesti juutalaiset henkiin.

Juutalaisvaltio on kuitenkin erityistapaus, joten törkeitä joukkotuhoaserikoksia on päätetty katsoa sormien läpi. Iran ei ole hyökännyt Israelia vastaan tai vaatinut sen tuhoa. Tästä huolimatta Israel uhkailee Irania sodalla ja murhaa sen kansalaisia ilman, että kansainvälinen yhteisö puuttuisi asiaan. Amerikkalaisten tiedusteluviranomaisten mukaan Israel on myös tehnyt peruuttamatonta tuhoa Yhdysvaltojen ja Iranin väleille, koska juutalaisvaltio ei ole ottanut julkisesti vastuuta tiedemiesten murhista. Iranissa ei voida olla täysin varmoja, olivatko iskujen takana CIA:n vai Mossadin miehet. Israel on luonut toiminnallaan siis turvallisuusuhan koko lännelle. Ketkä ovatkaan todellisia terroristeja? Miksi Israel saa edelleen taloudellisen, sotilaallisen ja diplomaattisen tukemme?

 

Kansainvälinen terrorismi ja ISIS

Iran ei ole ainut Israelin ja Yhdysvaltojen suhteita kiristävä kysymys. Israel on testannut amerikkalaisten lammasmaista uskollisuutta jo 1950-luvulta lähtien. Kesällä 1954 juutalaisvaltio päätti tehdä joukon terrori-iskuja amerikkalaiskohteisiin Egyptissä (niin sanottu ”Lavon-tapaus”). Tehtävää suorittamaan värvättiin Egyptissä asuvia juutalaisia. Tarkoituksena oli tappaa brittejä, egyptiläisiä sekä amerikkalaisia ja lavastaa iskut egyptiläisten tekemiksi. Israelin epäonneksi suunnitelma paljastui, kun yksi pommi räjähti liian aikaisin. Israel puukotti amerikkalaista liittolaistaan selkään yrittäessään sytyttää sodan Yhdysvaltojen ja Egyptin välille.

Tästä huolimatta tuliterää sotateknologiaa sekä miljardeja dollareita amerikkalaisten veronmaksajien rahaa lähetetään edelleen juutalaisvaltiolle vuosittain! Israel ei ole tietenkään katunut tapausta, vaan 2005 presidentti Moshe Katsav palkitsi julkisesti Lavon-tapauksessa mukana olleet juutalaiset, joiden tehtävänä oli ollut tappaa amerikkalaisia Egyptissä. Amerikka ja kansainvälinen yhteisö seurasivat hiljaa vierestä. Mahtoi olla noloa. Mutta valitulla kansalla on lupa.

Kesällä 1967 Israel päätti jälleen iskeä Amerikkaa vastaan ja lavastaa terroriteon Egyptin hyökkäykseksi. Juutalaiset tulittivat seulaksi amerikkalaisen USS Liberty –tiedustelualuksen. Iskussa kuoli kymmeniä amerikkalaisia, mutta sionistisen paineen vuoksi asiasta ei syntynytkään kansainvälistä kohua, vaan tapaus lakaistiin vähin äänin maton alle. Kun Australian entinen pääministeri Malcolm Fraser otti kantaa aiheeseen ABC Melbournen haastattelussa, Australian juutalaisjohtaja Mark Leibler kutsui Fraseria ”hulluksi ja dementoituneeksi salaliittoteoreetikoksi”. On ”antisemitismiä” muistuttaa kansaa sionistisista rikoksista, joiden syyllisiä ei koskaan tuomittu.

Yhdysvaltoihin ja muihin länsimaihin kohdistuva ”islamilaisen terrorismin” uhka johtuu siitä, että länsi on vuosikymmenten ajan tukenut Israelia, vaikka se on syyllistynyt jokaiseen kuviteltavissa olevaan sota- ja ihmisoikeusrikokseen. Amerikka on ajautunut ”liittolaisensa” ansiosta terrorisminvastaisen sodan kierteeseen, jossa ei ole voittajia. Yhdysvallat suorittaa vuosittain enemmän poliittisia salamurhia kuin mikään muu maa jahdatessaan muslimeja miehittämättömillä lennokeillaan Pakistanin kaltaisissa maissa. Sionistit ovat tuhonneet Lähi-idän vakauden tekemällä sotapolitiikkaa, joka mukailee niin sanottua Yinon-suunnitelmaa. Juutalaistoimittaja Oded Yinon julkaisi 1982 suunnitelmansa suur-Israelin rakentamiseksi. Jotta juutalaiset voisivat hallita, on arabit pirstottava riitaisiksi pienheimoiksi. Israel onkin pyyhkinyt kartalta suurimman osan vahvoista naapurivaltioistaan, joista merkittävin oli tietysti Irak.

Nyt Israel pyrkii vahvistamaan asemaansa käymällä matalan intensiteetin sotaa Irania, Hizbollahia ja Syyriaa vastaan. Israel on päättänyt syrjäyttää Syyrian hallituksen tukemalla esimerkiksi al-Nusran rintamaa ja Islamic Statea. Tämän hetken pahimmat terroristijärjestöt eivät koskaan tee iskuja Israelia vastaan. YK:n asiakirjat ovat paljastaneet, että juutalaisvaltio on antanut niille suoraa sotilaallista tukea ja esimerkiksi terveyspalveluita. ”Lähi-idän ainoan demokratian” tuki Lähi-idän verisimmille terroristijärjestöille on äärimmäisen tärkeä uutinen, mutta valtamedia ei aiheesta kirjoita. Onhan paljon järkyttävämpää, että Venäjällä on kuollut juutalainen poliitikko.

Länsimaissa asuville sionisteille suuntaamassaan propagandassa Israel samaistaa vapaustaistelujärjestö Hizbollahin al-Qaidan kaltaisiin ääri-islamisteihin. Harva tietää, että jo 1985 julkaisemassaan avoimessa kirjeessä Hizbollah ilmoitti, ettei islamia saa levittää väkivalloin (”We don’t want Islam to reign in Lebanon by force as is the case with the Maronites today.”). Tämä erottaa sen niistä islamistijärjestöistä, joille juutalaisvaltio antaa suoraa sotilaallista tukea! Islamic State on tämän hetken kuumimpia uutisaiheita, mutta jostain syystä suomalaismediat eivät ole tahtoneet hiillostaa suurlähettiläs Dan Ashbelia ja kysyä häneltä suoraan, miksi hänen edustamansa valtio tukee islamistiterrorismia. Sen sijaan Ashbel saa rauhassa syyttää arabeja kaikista Lähi-idän ongelmista parhaaseen katseluaikaan Ylellä.

 

Maanpetokset Israelin ja kommunismin puolesta

Ennen islamisteja lännen suurimpana vihollisena pidettiin Neuvostoliittoa. 1953 Yhdysvalloissa teloitettiin juutalaispariskunta Ethel ja Julius Rosenberg, sillä he olivat syyllistyneet valtiopetokseen ja vakoilleet Neuvostoliiton hyväksi. Rosenbergit tuomittiin ydinasesalaisuuksien välittämisestä kommunisteille. Muita tuon ajan tunnettuja juutalaisia ydinvakoojia olivat esimerkiksi Harry Gold, Morris Cohen, Abraham Brothman, Miriam Moskowitz, Sidney Weinbaum, Morton Sobell ja David Greenglass.

Vaikka juutalaiset muodostavatkin vain noin 2 % Yhdysvaltojen väestöstä, oli suurin osa kylmän sodan aikana valtiopetokseen syyllistyneistä kommunistivakoojista juutalaisia. (On mielenkiintoinen yksityiskohta, että Englannin historian tunnetuin kommunistivakooja Kim Philby oli juutalaisten värväämä.) Tämän vahvisti muun muassa American Jewish Committee –lobbausjärjestön Andhil Fineberg, jonka mukaan juutalaisten tiedotusvälineiden tuli tehdä kaikkensa, ettei rikollisten juutalaistaustaa tuotaisi julkisuudessa esille. Finebergin linja on pitänyt melko hyvin. Kun FBI-työntekijä Sibel Edmonds päätti tuoda julki israelilaisten vakoiluohjelman Yhdysvalloissa, valtamedia pyrki viimeiseen asti välttämään sanojen ”Israel” ja ”juutalainen” mainitsemien.

2008 Yhdysvalloissa kaksi tunnettua juutalaista lobbaajaa, Steve Rosen ja Keith Weissman, joutuivat oikeuden eteen. He olivat vaikutusvaltaisen AIPAC-painostusjärjestön aktiiveja, ja Weissman oli yhdistyksen tärkein ”Iran-asiantuntija”. Heitä syytettiin vakoilusta ja erittäin salaisten tietojen välittämisestä Israelille. Amerikkalainen media kirjoitti aiheesta erittäin vähän. Jos huippuvirassa työskentelevää muslimiaktiivia oltaisiin epäilty vakoilusta Iranin hyväksi, olisi kyseessä ollut yksi vuoden suurimmista uutisista. Rosenin ja Weissmanin lisäksi vakoilusta on syytetty myös monia muita vaikutusvaltaisia amerikanjuutalaisia, kuten Richard Perleä, Paul Wolfowitzia, Stephen Bryenia, Douglas Feithiä ja Michael Ledeeniä.

Amerikan intressien kannalta historian pahimmaksi vakoojaksi kutsuttu Jonathan Pollard oli myös juutalainen. Pollard työskenteli Yhdysvaltojen tiedustelussa, mutta lähetti tuhansia salaisia asiakirjoja Israelille, jota hän piti todellisena isänmaanaan. Samoin teki juutalainen Ben-ami Kadish, joka Yhdysvaltojen armeijassa työskennellessään vakoili Israelin hyväksi. Monet Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisimmat juutalaiset ovat asettuneet julkisesti tukemaan vakoojia ja vaatimaan heidän vapauttamistaan. Pollardin tukijoukkojen kärjessä toimi pedofiliasta syytetty pitkän linjan sionisti Alan Dershowitz, joka totesi: ”Amerikkalaisena ja juutalaisena totean olevani pöyristynyt Pollardin elinkautistuomiosta, jonka hän sai tunnustamastaan rikoksesta.”

 

Israelissa vaaditaan ydinsotaa

Siitä huolimatta, että Israel ja poliittisesti aktiiviset juutalaiset länsimaissa ovat syyllistyneet moniin lähihistorian raaimmista terroriteoista, väittää valtamedia, että juutalaiset ovat edelleen ”terroristien” ensisijaisia uhreja. Charlie Hebdon jälkeen Euroopan juutalaisjärjestöt vaativat juutalaisille erivapautta kantaa ampuma-aseita kaduilla. Euroopan rabbikeskuksen johtaja Menachem Margolin totesi, että julkisesti rahoitettavat terrorisminvastaiset resurssit on suunnattava ennen kaikkea juutalaisille. Samaa mieltä ovat olleet myös suomalaiset sionistit, joille hallitus myönsikin 100 000 euroa ilmaista rahaa ”terrorismin” vuoksi. Mikäli lobbausjärjestöt saisivat aselakivaatimuksensa läpi, muistuttaisi Eurooppa monilla alueilla pian Israelin laittomia siirtokuntia, joissa vain juutalaisilla on lupa omistaa ampuma-aseita. Magneettimedia kirjoitti aiheesta tammikuussa:

”Aihe on erityisen kiusallinen nyt, kun on selvinnyt, että juutalaismiljardööri George Soros rahoitti Yhdysvaltojen mustien väkivaltaiset Ferguson-protestit, joiden vuoksi monet valkoiset päättivät hankkia aseen kotiensa, perheidensä ja yritystensä suojelemiseksi. Entistä törkeämmäksi asian tekee se, että Soros on sijoittanut miljoonia dollareita painostusjärjestöihin, jotka vaativat aselakien kiristämistä. Juutalaismiljardööri on usuttanut siis väkivaltaiset roistojoukot kaduille ja vaatii samalla, että lainkuuliaisilta ei-juutalaisilta kansalaisilta riistettäisiin viimeisetkin itsepuolustuksen edellytykset.”

On kuitenkin vielä jotain paljon pelottavampaa kuin Sorosin palkkaamat mellakoitsijat. Jotain, joka jättää varjoonsa Israelin salamurhakampanjan, rasistisen arabivastaisen sorron ja jopa maan antaman sotilaallisen tuen Islamic Statelle. Kuten todettua, Israel on ydinasevaltio, vaikka se ei sitä tahdo virallisesti myöntää. Maata johtavat poliitikot ovat osoittaneet olevansa fanaatikkoja, jotka ovat valmiita riskeeraamaan jopa suhteensa tärkeimpään liittolaiseensa Yhdysvaltoihin. Juutalaisvaltion johtaviin medioihin kuuluva Israel National News julkaisi tässä kuussa artikkelin, jossa vaadittiin entistä kovempia otteita antisemitismin kitkemiseksi maailmasta. Lehden mukaan Israelin tulisi ydinpommittaa Saksaa ”kostoksi holokaustista” sekä Irania, koska se on ”uhka Israelin olemassaololle”. Lehden mukaan 20–30 ydinpommia Saksan ja Iranin tärkeimpiin kaupunkeihin olisi ”tarpeeksi”, jotta juutalaisten tulevaisuus voitaisiin turvata. Suomalaismedialta uutinen meni tietysti aivan ohi.

Israel National Newsin artikkeli oli huolestuttava, sillä kyseessä ei ole marginaalijulkaisu. Tämä ei myöskään ollut ensimmäinen kerta, kun Israel on uhannut Eurooppaa ydiniskulla. Lukuisat israelilaismediat ja -tutkijat puhuvat niin sanotusta Simsonin optiosta (Samson Option), johon Israel voi turvautua, mikäli se pelkäisi häviävänsä sodan: juutalaisvaltio tulisi ampumaan sadat ydinohjuksensa maailman tärkeimpien valtioiden pääkaupunkeihin kostoksi häviöstään. Israel voisi viedä koko maailman mukanaan tuhoon aivan kuten Simson murskasi Raamatussa Dagonin temppelin tappaen kaikki siellä olleet. Israel on suurin uhka maailmanrauhalle, mutta valtamedia keskittyy lillukanvarsiin. Ettei vain leimauduttaisi antisemitisteiksi.

 

Arvi Pihkala